perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mistä iloa aamuihin?

Aurinko jaksaa vihdoin paistaa, illat ovat päivä päivältä valoisampia ja ihmisetkin näyttäisivät pursuavan iloa ja energiaa ihan eri tavalla kuin talven pimeydessä. Niin minäkin, ainakin parhaimmillani, olenhan monien muiden tavoin ihan täpinöissäni tästä valon määrästä. Aamuherätykset eivät ole kuitenkaan tuntuneet yhtään sen helpommilta kuin talvellakaan, ehkä jopa päinvastoin: viimeistään pääsiäislomalla taisi unirytmi humpsahtaa hieman aamupainotteiseksi, ja tällä viikolla en ole jokapäiväisistä yrityksistä huolimatta onnistunut kertaakaan nousemaan sängystä ennen yhdeksää (pakko motivoisi mukavasti, mutta minkäs teet, kun ei ole enää läsnäoloa vaativia koulujuttuja tälle keväälle). Aamut menevät sen tutun kaavan mukaan, eli laitan kellon soimaan yleensä kahdeksalta, torkutan ainakin tunnin verran, ja lopulta löydän itseni aamupalapöydästä vasta kymmenen aikoihin - ja pian koko aamupäivä tuntuu hurahtaneen ohi ilman, että olen tehnyt mitään hyödyllistä tai edes miellyttävää (ei se nukkuminen nyt niin kivaa ole). Olen avautunut torkuttamisongelmastani ja puhkunut muutosaikeistani jo lukuisia kertoja vuosien varrella, mutta muutosta ei ole vieläkään tapahtunut. Mikä tässä oikein mättää? 

Olen siinä mielessä kurinalainen ihminen, että minulla ei ole koskaan ollut suurempia vaikeuksia noudattaa aikatauluja. Olen myöhästynyt koulusta tai sovituista tapaamisista vain muutamia kertoja ikinä, eikä minulle ole mikään ongelma aikatauluttaa elämääni esimerkiksi sopimalla useampia tapaamisia samalle päivälle. Jos olen luvannut olla jossakin tiettyyn aikaan, niin siellä ollaan. Siis edellyttäen, että olen luvannut näin jollekin toiselle - pelkästään itselle tehtyjen lupausten pitäminen on meikäläiselle äärimmäisen vaikeaa. Montakohan kertaa olen päättänyt olla viikon torkuttamatta tai herätä joka päivä samaan aikaan? En pysy edes laskuissa mukana, mutta kokeilut ovat aina menneet päin honkia viimeistään muutaman päivän jälkeen. Ei auta päätös lenkille tai salille lähtemisestä, kun sinne voi ihan hyvin lähteä pari tuntia myöhemminkin. Ei auta herätyskello toisessa huoneessa, sillä nukahdan sujuvasti uudelleen, vaikka olisin jo kerran noussut - eikä tahdonvoima noin vain riitä siihen, että torkuttamisen sijaan kävelisikin suoraan vaikkapa virkistävään (karmeaan) kylmään suihkuun. 



Aamukooma siis vaivaa, vaikka energiaa tuntuukin muuten riittävän. Onhan se jo todettu aikoja sitten, että en valitettavasti satu olemaan niitä aamuvirkuimpia ihmisiä, mutta toisaalta olen myös kuullut, että jossain määrin aamuihmiseksi voi opetella - ja mielelläni opettelisin, kun ottaa huomioon, että rennoista opiskeluaikatauluista työelämään siirtyminenkin häämöttää ei niin kovin kaukanakaan tulevaisuudessa. Toisaalta en usko, että olisin äärimmäinen iltaihminenkään. Jos joskus onnistun menemään aikaisin nukkumaan, herään kyllä aamulla hyvillä mielin melko aikaisin. Ongelma onkin siinä, miten vaikkapa kymmeneltä nukkumaan meneminen voisi olla mahdollista, jos iltatoimet ja rauhoittuminen kestävät vähintään pari tuntia? Kadehdin niitä ihmisiä, jotka nukahtavat telkkarin ääreen tai pystyvät nukahtamaan saman tien juteltuaan jonkun kanssa - itsellä kun ylivirittyneisyys vaivaa nimenomaan iltaisin, kun pää on edelleen täynnä päivän aikana ajateltuja ajatuksia ja suunnitelmia seuraavalle päivälle. Ja jos illalla tulee vaikkapa käytyä lenkillä tai treffattua kaveria, sen jälkeen ei auta kuin rauhoittua kunnolla ennen nukkumaanmenoa, eli syödä iltapalaa ja juoda (kofeiinitonta) teetä, lukea (ja lukeminenkin on valittava tarkkaan, ei mitään liian aktivoivaa…) ja ehkä meditoida tai venytellä. Tiedän, teoriassa nuo puuhat voisi aloittaa jo vaikka kahdeksalta illalla, mutta se on osoittautunut aika vaikeaksi sovittaa yhteen muun elämän kanssa. Ja sitä paitsi, jos aamulla torkuttaa pitkään, on illalla turha odottaa unta kovin aikaisin. Ilmeisesti muutos pitäisi aloittaa siitä, että alkaisi herätä aikaisin ja kertalaakista, mikä on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. 

Luin joskus jostain, että jos haluaa omaksua jonkin uuden tavan, siitä kannattaa tehdä itselle houkutteleva ja palkitseva. Olen usein miettinyt, miten saisin aikaiset aamuheräämiset kuulostamaan niin mahtavalta idealta, että muistaisin sen vielä silloinkin, kun puoliunessa hiipparoin sammuttamaan kännykän herätystä (eli silloin, kun tahdonvoima ja itsekuri eivät varsinaisesti ole vahvimmillaan). Parasta olisi, jos olisi sovittuna vaikkapa aamupalatreffit tai lenkille lähtö jonkun kanssa - mutta kappas, seuran löytäminen tähän on osoittautunut aika hankalaksi. Aamujoogaa ja -lenkkejä olen ihan onnistuneestikin kokeillut silloin tällöin, mutta niidenkin kanssa on aika helppo viivytellä. Ehkä jos tekisin jonkun oikein ihanan aamupalan jo illalla valmiiksi, niin että aamulla pääsisi suoraan syömään? Harmi vain, ettei aamulla meinaa ruoka maistua. Joku miellyttävä aamurituaali selvästi olisi hyvä keksiä. Tällä viikolla olen tehnyt pienen jooga- ja meditaatioharjoituksen joka aamu ensimmäisenä herättyäni, ja se on tuntunut kyllä loistavalta aloitukselta päivälle, mutta miten senkin saisi aloitettua ilman edeltävää torkutusrumbaa? 



Hassua tässä kaikessa on muuten se, että silloin harvoin, kun onnistun heräämään aikaisin, olen lähes poikkeuksetta iloinen siitä. Varsinkin aikaisin alkaneet vapaapäivät tuntuvat aina ihan mahtavilta, kun ehtii päivän aikana tehdä niin paljon mukavia juttuja - mikä muuten todistaa sen, että aamuista nauttiminen on minullekin mahdollista! 


Oletteko te aamu- vai iltaihmisiä? Löytyisikö ideoita, mistä saada iloa ja energiaa aamuihin? :) 

(kuvat Pinterestistä bongattuja)

2 kommenttia:

  1. Mä olen ehdottomasti ja valitettavasti iltaihminen, ollut aivan pienestä asti, ja kaikki toi kuvailemasi olisi voinut tulla suoraan mun näppäimistöstäni! Harvassa ovat asiat, jotka tuottavat yhtä paljon tuskaa, kuin aikaiset aamuheräämiset. Ja kuitenkin taas rakastan niitä harvoja aamuja, jolloin saan itseni kammettua ylös sängystä. Onhan tää jo melkein koomista, miten käsittämättömän työn ja tuskan takana yhden tavan tai ominaisuuden muuttaminen voikaan olla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kohtalotoveri! Niinpä, on se muuttuminen vaikeaa jopa näinkin pienissä asioissa. Tietty jotkut ovat ihan luonnostaan selkeästi ilta- tai aamuihmisiä, mutta uskoisin silti, että siihen voi ainakin jossain määrin myös vaikuttaa :)

      Poista