maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hurmiossa historiasta

Pääsiäislomalla päädyin leppoisan perheen ja kavereiden kanssa oleilun lisäksi mm. opiskelemaan latinaa ja lukemaan kannesta kanteen isäni kirjahyllystä löytyneen antiikin historian kirjan - ja arvatkaa mitä, en ole pitkään aikaan viettänyt näin rentouttavaa lomaa! Omaehtoinen opiskelu ja itseä kiinnostaviin asioihin perehtyminen on mielestäni huomattavasti inspiroivampaa kuin pelkkä olla töljöttäminen, telkkarin katsominen tai vaikkapa jatkuva somessa haahuilu (jota harrastan valitettavasti vähän liikaakin). Oppimisen ihanuuden lisäksi olen ajatellut paljon sitä, miten paljon olen aina liikuttunut historiasta. Vanhat ajat ja erityisesti taide ja myytit ovat kiinnostaneet minua ihan ipanasta asti, ja jo ala-asteikäisenä olin aivan täpinöissäni Italian reissuilla kaikista raunioista ja muista historiallisista paikoista. Fiilikseni eivät ole juuri muuttuneet kaikkien näiden vuosien aikana: minusta on edelleen suorastaan huimaavaa ajatella kaikkia niitä kauan sitten eläneitä ihmisiä, jotka ovat asuneet ja vaikuttaneet samassa paikassa, jossa itse seison. Historian läsnäoloon saattaa helposti turtua, mutta hei oikeasti: miettikää nyt, miten siistiä on vaikkapa vanhassa kirkossa katsoa samoja maalauksia, joita ihmiset ovat katsoneet vuosisatojen ajan! Sen tajuaminen tuo väkisinkin hieman perspektiiviä omaan olemassaoloon ja ongelmiin. 

Olen nuoresta asti myös lukenut paljon vanhaa kirjallisuutta, aina antiikin aikaisista teoksista lähtien. Nuorempana suhtauduin siihen vähän samalla tavalla kuin fantasiaan, mutta viime vuosina olen alkanut yhä enemmän kiinnittää huomiota myös siihen, miten uskomattoman samanlaisina kirjallisuus ja tarinoissa sekä taiteessa käsitellyt teemat ovat säilyneet vuosisatojen ajan. Joskus koulussa äidinkielenopettajani sanoi, ettei esseetä saisi aloittaa sanoilla ”jo muinaiset roomalaiset”, mutta voin paljastaa, että aika usein on tehnyt mieli sanoa jotain vähän vastaavaa. Ihan vain muistutukseksi siitä, että niin omalaatuisia kuin ehkä kuvittelemme olevamme, mietteissämme on usein hyvin paljon samaa kuin jossain, mitä joku on kirjoittanut satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten. Oikeastaan on aika lohdullista huomata, että vaikka niin moni asia maailmassa on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti, niin silti ihminen ajatuksineen ja tunteineen ei ole loppujen lopuksi muuttunut kovinkaan paljon. Ja miten upeaa onkaan, että niin suuri varasto aiempien aikakausien tietoa, kirjallisuutta ja taidetta on meidän saatavillamme! En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miten on mahdollista, että jotkut eivät ole lainkaan kiinnostuneita historiasta - sehän liittyy aivan kaikkeen. Nykyiset kielemme, kulttuurimme, aatteemme ja tapamme pohjautuvat kaikki johonkin aiempaan, ja siksi historiaan perehtyminen auttaa ymmärtämään myös nykyisyyttä. 

Olen usein kokenut historiallisissa paikoissa vähän saman tapaisia elämyksiä kuin oikein vaikuttavan taiteen äärellä. Tiedättehän, sellaista liikutuksensekaista hurmiota, melkein huimausta, joka parhaimmillaan tuntuu ihan koko kropassa päästä varpaisiin. Sellaista tunnetta, joka tuntuu muuttavan ainakin hetkeksi koko sen tavan, jolla maailman kokee, ja jota muistellessakin meinaa tulla tippa linssiin (tätä kirjoittaessani istun junassa ja meinasin alkaa ihan oikeasti itkeä, kun muistelin, miltä tuntui ensimmäisen kerran käydä jossain Colosseumilla tai Vatikaanissa, kaikista niistä turistilaumoista huolimatta). Eikä sen tunteen perässä varten tarvitse lähteä edes ulkomaille - jonkinasteinen historiahuimaus iski viimeksi ihan muutama viikko sitten Turun tuomiokirkossa ja arkeologisessa museossa. Tiedän, että moni on kokenut koulun historiantunnit kuivina ja pitkästyttävinä, ja kyllähän ne voivat sitä ollakin, jos opetusmetodina on perinteikäs ulkoluku ja päivämäärien ja muiden yksityiskohtien pänttääminen. Sellaisen perusteella tulee helposti tunne, että historia olisi jotain muusta elämästä irrallista, vaikka todellisuus on aika lailla päinvastainen: kaikilla ja kaikella on historiansa, jota kaivelemalla voi löytää vastauksia siihen, miksi nykyisyys on mitä on. Sen luulisi kiinnostavan aika monia. 

Nyt loman jälkeen minun olisi tarkoitus keskittyä gradun viimeistelyyn, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että mieluummin menisin hakemaan kirjastosta kasan historiankirjoja ja linnoittautuisin johonkin viihtyisään kahvilaan niitä lueskelemaan ja kiehtovasta menneisyydestä hurmioitumaan. Velvollisuudet on kuitenkin kai hoidettava ensin, mutta onneksi lähitulevaisuudessa häämöttää kesäloma, jolloin ehtii uppoutua vaihteeksi ihan kunnolla johonkin muuhunkin kuin psykologiaan… Turhuuksia tiedossa, saattaisi joku lausahtaa, sillä olen ihan vakavissani ajatellut, että alkaisin latinan lisäksi opiskella itsekseni myös muinaiskreikkaa, mutta kai niitä turhempiakin harrastuksia voisi ihmisellä olla :D (miettikää nyt, eikö olisi siistiä pystyä lukemaan parituhatta vuotta vanhoja tekstejä alkuperäiskielellä?)


Millainen suhde teillä on historiaan? 

4 kommenttia:

  1. Aamen! Noita elämyksiä etsiessä käy materiaaliksi sekä matkailu, kirjallisuus, musiikki taide tai teatteri. Tai kaunis suomalainen maisema. Silloin sulkee kaiken ylimääräisen ulkopuolelle ja keskittyy vain siihen käsillä olevaan hetkeen.
    Onneksi minulla on aina ollut ihania historianopettajia, jotka ovat osanneet inspiroida vielä näin vuosiakin koulun historiantuntien jälkeen.
    Opiskella kannattaa aina ja kaikkea mikä kiinnostaa! Kielten opiskelu ei ole koskaan turhaa, sillä olen huomannut että mitä paremmin osaa muinaiskieliä, kuten kreikkaa ja latinaa, niin sitä paremmin osaa hahmotta myös nykyaikaa. Noiden kielten osaaminen auttavat myös muiden kielten opiskelussa, sillä monet kielet pohjaavat niihin. Sano yksi, joka ei todellakaan osaa kreikkaa tai latinaa... Mutta tiedän henkilön joka osaa, ja hänen kauttaan olen tämän huomannut.
    Tiivistettynä: historia on kiehtovaa, mielenkiintoista ja hyödyllistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, materiaaliksi tosiaan käy vähän vaikka mikä - noiden mainitsemiesi lisäksi myös itseä reilusti vanhempien ihmisten kertomukset lapsuudestaan! Hämmentävää, miten erilainen maailma on ollut omien vanhempienkin lapsuudessa/nuoruudessa. Mulla on ollut myös mahtavia historianopettajia, varsinkin lukiossa innostuin historiasta entisestään hyvän opettajan ansiosta :)

      Totta, kielten opiskelu on aina avartavaa ja sitä paitsi myös hyvää aivovoimistelua! Latinaa osaan jonkun verran, kävin lukiossa yhden kurssin ja sen lisäksi olen opiskellut eteenpäin itsekseni, ja se on ollut kyllä todella mielenkiintoista - niin siistiä huomata yhtäläisyyksiä nykykieliin :) Mutta kielioppi sitten onkin vähän turhan koukeroista, joten eipä ole latinan taitoni vielä ihan sillä tasolla, että pystyisin mitään kovin kummoista lukemaan :D

      Poista
  2. Minä puolestani en ole koskaan innostunut historiasta. Jotenkin en käsitä niitä isoja konteksteja, joita vaikka maailmansotien ymmärtämiseen tarvitaan, enkä muista pikku yksityiskohtia tai vuosilukujakaan. Mikä käänne johtui mistäkin? En vain muista! Kun joskus lukiossa vielä lisäksi oivalsin, että historiaa pitää tulkita, innostukseni lopahti entisestään. Muistin juuri ne tärkeimmät asiat niin että sain kokeista kiitettäviä mutta kokeen jälkeen lähes kaikki unohtui autuaasti. Olen aina nauttinut enemmän kielistä ja matikasta, jotka perustuvat sääntöihin - no eivät kielet puhtaasti, mutta enemmän kuitenkin kuin historia... Kieltenkin kohdalla nautin paljon enemmän kielioppisäännöistä kuin luovasta kirjoittamisesta, äikässä kaunokirjallisen tekstin tulkinnasta ja analysoimisesta jne. :)

    On varmasti totta se mitä usein sanotaan, että vain menneisyyttä ymmärtämällä voi ymmärtää nykyhetkeä, mutta en minä toisaalta ole nykyhetkestäkään niin kiinnostunut... haluaisin tietää lisää yhteiskunnallisista asioista isoksi osaksi vain siksi, että voisin leikkiä besserwisseriä tai saada arvostusta, mikä ei ole tarpeeksi iso motiivi. Mieluummin syvennyn niihin kieliin ja vaikkapa luonnontieteisiin, jotka ovat alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla viime aikoina. :)

    Nanna, sinun blogisi on erittäin mielenkiintoinen ja tekstisi osoittavat erinomaista kykyä tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta. Sinusta tulee varmasti hyvä psykologi. :)

    Suvi

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoista Suvi! :) Joo, historiaan perehtyminen on tietysti kovin erilaista kuin kielten tai vaikka matikan opiskelu, kun tosiaan pitää hallita niin laajoja kokonaisuuksia ja tehdä tulkintoja - eikä koskaan voi olla ihan varma siitäkään, ovatko tulkinnat oikeita. Itse olen kuitenkin aina tuntenut vetoa nimenomaan tällaisiin tulkinnanvaraisiin aiheisiin, vähän samahan pätee psykologiaan ja filosofiaankin, eipä niissäkään voi edetä samalla tavalla sääntöjen puitteissa kuin kieliä opiskellessa :) Mutta ymmärrän kyllä mainiosti tuon kielten ja matikan opiskelun hienoudenkin, itsekin rakastan kielten opiskelua ja kielioppia - ja sitä fiilistä, kun vähitellen alkaa ymmärtää kieltä, josta ei ennen tajunnut sanaakaan. Kukaan ei voi osata kaikkea tai olla kiinnostunut kaikesta, joten eiköhän se ole loppupeleissä tärkeintä, että paneutuu siihen, mikä tuntuu eniten omalta jutulta :)

    VastaaPoista