keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Vahvalle, herkälle ihmiselle

Hei sinä, joka pidät itseäsi herkkänä tai peräti erityisherkkänä (tai ehkä pakenet määritelmiä mutta kuitenkin tunnistat itsestäsi jotain herkkyyden kuvauksista)! Tunnen teitä monia, niin tosielämässä kuin somemaailmassakin, ja vielä useampien jutuille olen altistunut jossain määrin. Kun ensimmäisen kerran tutustuin erityisherkkyyden käsitteeseen, tunnistin heti itseni ja totesin, että kas, tässäpä osuva kuvaus kaltaisestani ihmisestä. Kuitenkin mitä enemmän olen herkkyydestä keskustellut ennen kaikkea toisten herkkien ihmisten kanssa, sitä laajemmaksi ja toisaalta myös ristiriitaisemmaksi käsitykseni herkkyydestä on muotoutunut. On ollut avartavaa ja toisinaan hätkähdyttävääkin huomata, että myös herkkien kirjavasta joukosta löytyy ihmisiä, jotka tuntuvat olevan aivan toiselta planeetalta kuin minä - siitä huolimatta, että jaamme ainakin tämän yhden piirteen. Kokemusteni ja havaintojeni perusteella mieleeni on kertynyt paljonkin asioita, joita haluaisin sanoa, niin vähemmän herkille kuin teille superherkillekin ihmisille.

Muista, että herkkyytesi ei sinänsä ole vahvuus eikä heikkous. Se ei ole sairaus tai häiriö mutta ei myöskään sen kummempi siunaus kuin mikään muukaan yksittäinen piirre. Se on sitä, miksi se juuri sinun elämässäsi muotoutuu muiden ominaisuuksiesi, valintojesi, muiden ihmisten vaikutuksen ja sattuman myötä. Kun opit tuntemaan itsesi ja herkkyytesi, voit vähitellen päästä selville siitä, miten voit hyödyntää herkkyyttäsi erilaisissa tilanteissa - ja toisaalta voit oppia myös tunnistamaan ja hyväksymään sen, että tietyt tilanteet voivat olla sinulle haastavia.

Avaudu maailmalle. Avaudu omille tunteillesi, toisille ihmisille ja asioille. Tiedän, että monella erityisherkällä on taipumusta itseensä käpertymiseen, ja luonnollisesti se on myös aika ajoin tarpeen, mutta haluaisin silti kannustaa kaikkia kokeilemaan uutta, antamaan asioille ja ihmisille mahdollisuuksia. Niin kylmältä ja kliseiseltä kuin tämän sanominen voi tuntuakin, uudet samanhenkiset tuttavuudet, ystävät ja rakkaudet eivät yksinkertaisesti tule noutamaan sinua kotiovelta (paitsi jos satut ihastumaan postinjakajaan tai putkimieheen, mutta jätetään nyt tällä kertaa poikkeustapaukset huomioimatta). Jos kaipaat elämääsi ihmisiä tai ylipäätään elämää, sinun on - valitettavasti tai onneksi - tehtävä jotain asian suhteen. Tiedän, ihmiset voivat olla pelottavia, uudet tilanteet voivat olla pelottavia, ja ennen kaikkea omat jättimäiset tunteet voivat olla pahimmillaan suorastaan lamaannuttavia. Muista, että ne ovat kuitenkin vain tunteita. Tuntuivat ne kuinka murskaavilta tahansa, ne menevät ohi, ellet takerru niihin. Jos takerrut, käsittele asiaa. Niin, ylipäätään käsittele asioita ja omia tunteitasi, tarkastele niitä eri näkökulmista, uskalla kokea ne mutta toisaalta myös nähdä ne joskus ulkopuolisen silmin. Tunteisiin samaistuminen antaa niille tarpeettoman paljon valtaa.

Luultavasti tiedätkin, että järki on erehtyväinen, mutta pidä mielessä, että sama pätee myös intuitioon.
Se, miltä sinusta tuntuu, riittää yleensä vahvaksi perusteluksi ainoastaan sille, että siltä sinusta nyt tuntuu.

Perinteisesti on hoettu, että tee muille niin kuin haluaisit muiden tekevän sinulle. Kaunis ajatus, mutta siinä on yksi ongelma: olemme kaikki erilaisia emmekä edes halua tulla kohdelluiksi tismalleen samalla tavalla. Herkkä ihminen saattaa toisinaan tuudittautua siihen kuvitelmaan, että maailma jakautuu hänen kaltaisiinsa herkkiin ja sitten niihin kaikin puolin epäherkkiin, joiden ajatuksenjuoksua on kerta kaikkiaan vaikea ymmärtää. Näin ei tietenkään ole, vaan herkkyyttäkin on monen tasoista ja herkkiäkin ihmisiä hyvin moneen lähtöön. Älä siis oleta, että toinen ihminen kokee ja tuntee samoin kuin sinä, vaikka herkkyys olisi teille yhteistä. Älä ylipäätään oleta vaan ota selvää. Ja kun oletat (ainahan ei mitenkään voi ottaa kaikesta selvää), pidä oletuksesi avoimina ja joustavina eli ole valmis muuttamaan niitä uuden tiedon iskeytyessä tajuntaasi.

Muista, että olet paljon muutakin kuin herkkä. Voit toki yrittää selittää kaikki käyttäytymisesi, ajatuksesi, tunteesi ja fyysisetkin tuntemuksesi herkkyydellä, mutta siinä menee suoraan sanottuna aika helposti metsään. On olemassa monia asioita, joihin synnynnäinen herkkyys varmasti jollain tasolla vaikuttaa, mutta syy-seuraussuhdetta herkkyyden ja tiettyjen ongelmien, vahvuuksien tai käyttäytymismallien välillä on usein aika vaikea todistaa. Herkkyys muovaa sinua vuorovaikutuksessa muiden piirteidesi, kokemustesi ja ympäristösi kanssa, ei niistä riippumatta.

Uskaltaudu ulos kuplasta. Pistäydy toisinaan epämukavuusalueella, sillä et välttämättä voi etukäteen tietää, mitä mahtavia juttuja sinun saavutettavissasi voi olla, jos vain uskallat ottaa sen pelottavan ensimmäisen askeleen. Pidä siis huolta itsestäsi ja jaksamisestasi, mutta älä ylisuojele itseäsi.

Tee niin kuin hyvältä tuntuu, mutta uskalla myös haastaa itsesi. Sinusta voi nimittäin löytyä sellaista vahvuutta, jota et ole itsessäsi aemmin tunnistanut. Mutta eipä sinun toisaalta tarvitse aina olla vahva - joskus suurinta vahvuutta on nimittäin se, että uskaltaa myöntää heikkoutensa, pyytää ja vastaanottaa apua.

Ja muista, että vaikka sinä toki olet oman itsesi paras asiantuntija, jokaisella asiantuntijallakin on sokeat pisteensä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Arjessa vaikuttamisesta

Eilisten eduskuntavaalien tulos herätti aikamoista surua ja epätoivoa punaviherpainotteisessa tuttavapiirissäni, enkä itsekään täällä suoranaisesti hypi riemusta. Vaalimasennus kuitenkin herätti minut miettimään erilaisia vaikuttamisen tapoja - ja ennen kaikkea pienen mittakaavan vaikuttamista, jota oikeastaan lähes kaikki tekevät arjessaan, työssään ja vapaa-ajallaan. Puoluepolitiikka ei missään nimessä ole ainoa keino vaikuttaa, ja itse asiassa ajattelen, että aika moneen asiaan on helpompi vaikuttaa jotain muuta kautta. Valtakunnan politiikalla on totta kai väliä, ja siihen jokainen meistä voi pienimuotoisesti osallistua käyttämällä äänensä vaaleissa ja lisäksi mahdollisesti osallistumalla jonkin omaksi kokemansa puolueen toimintaan. Mielestäni on kuitenkin suorastaan harhaa ajatella, että vaalit olisivat "tavikselle" ainoa vaikuttamisen paikka, tai että epämieluisan vaalituloksen jälkeen peli olisi menetetty taas vuosiksi eteenpäin. En tiedä, oletko huomannut, mutta sinäkin teet jatkuvasti arjessasi päätöksiä, jotka vaikuttavat muuhunkin kuin omaan itseesi. Vaikka poliitikot ehkä tekevätkin isomman mittakaavan päätöksiä, vallitseva kulttuuri ja yhteiskunta eivät ole loppupeleissä heidän luomustaan vaan meidän jokaisen yhteistä aikaansaannosta.



Jokainen meistä tietysti vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja asemaansa maailmassa, mutta lisäksi vaikutamme arjessamme väistämättä myös läheisiimme - perheeseen, ystäviin, työtovereihin, asiakkaisiin,  periaatteessa kehen tahansa tapaamaamme ihmiseen (tai eläimeen). Sinun vallassasi on, millaista haluat vaikutuksesi muihin olevan. Haluaisitko ehkä auttaa toisia vaikeiden elämäntilanteiden kohdatessa? Tuoda iloa, hyvää oloa ja kepeyttä heidän arkeensa ja juhlaansa? Lohduttaa surun ja pettymysten keskellä? Tukea heidän itsetuntoaan? Yrittää vakuuttaa heidät siitä, miten paljon heissä on kauneutta ja vahvuutta? Herättää ajatuksia, inspiroida, tarjota uusia näkökulmia? Kaikkeen tähän meillä kaikilla on mahdollisuus. Minusta olisi ihanaa, jos käyttäisimme sen, jos osallistuisimme koko maailman parantamisen ohella tai jopa sijasta oman lähiympäristömme olojen kohentamiseen. Toisin kuin perinteiseen politiikkaan, arjen vaikuttamiseen ei tarvita mitään erityisiä taitoja, koulutusta tai itsensä markkinointia. Sen voi aloittaa ihan vaikka suhtautumisesta omiin perheenjäseniin - ja jos sisuksiin pääsee kertymään "ylimääräistä" auttamishalua, esimerkiksi vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on olemassa pilvin pimein.



Toisten ihmisten lisäksi arjen vaikuttaminen voi totta kai kohdistua muuhunkin, kuten ympäristöön tai eläimiin. Kyllä te tiedätte, ekologiset elämäntavat ja niin poispäin. Valitettavasti itse en ole kovin kunnostautunut niissä, ja yritänkin kovasti parantaa tapojani esimerkiksi kierrätyksen suhteen. Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja mielenkiinnon kohteemme, ja ajattelenkin, että niiden pohjalta kannattaa miettiä omia tapojaan vaikuttaa. Kaikkien ei tarvitse toimia samoin (joskin esimerkiksi ystävällisyyttä ja auttamishalua toisia kohtaan toivoisin ihan kaikilta). Voit aloittaa vaikuttamisen niinkin yksinkertaisesti kuin kertomalla oman näkemyksesi sinulle tärkeästä asiasta jollekin, jonka haluaisit siitä tietävän. Aina asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta sosiaalisessa mediassa toimiminenkin on jatkuvaa vaikuttamista. Tietysti esimerkiksi erittäin suosittujen bloggaajien on helpompi vaikuttaa laajaan yleisöön kuin vaikkapa meikäläisen, mutta kuitenkin pienemmänkin blogin teksti voi parhaimmillaan tehdä todella suuren vaikutuksen muutamaan tai vaikka vain yhteen lukijaan, tuoda heidän elämäänsä iloa, oivalluksia, vertaistukea, lohtua tai uusia ideoita. Sama pätee reaalimaailman keskusteluihin. Itse ajattelen, että edes yhden ihmisen ilostuttaminen, auttaminen tai inspiroiminen on todella iso pieni asia, oma panokseni vähän paremman maailman rakentamisessa. Ja sokerina pohjalla autan samalla myös itseäni, tuleehan myönteisestä vaikuttamisesta myös välittömästi hyvä olo :)

Jos vaalitulokset siis masentavat, älä vaivu epätoivoon vaan mieti mieluummin, mitä itse voisit tehdä mielestäsi paremman maailman eteen. Vaikka heti tänään. Eikä se tarkoita, että politiikka pitäisi unohtaa tai olla tyytyväinen mihin tahansa. Itse kuitenkin luotan siihen periaatteeseen, että on järkevintä keskittyä vaikuttamaan asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.


Mukavaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Oikea nainen

But I'm a human not a sandwich -blogin Iina heitti ilmoille #oikeanainen -haasteen, jonka ohjeistus kuului näin: Ottakaa kuva itsestänne, postatkaa se tekstin kanssa tai ilman blogiin tai somekanaviin hashtagilla #OIKEANAINEN. Näytetään medialle miltä näyttää oikea nainen, koska jokainen nainen on oikea nainen. 
Mitään kuvapläjäystä ei täältä suunnalta ole tiedossa, sillä blogini ei edelleenkään ole paikka, jossa haluaisin omakuviani erityisemmin jakaa, mutta aihe iski meikäläiseen sen verran lujaa, että päätin joka tapauksessa jakaa ajatukseni aiheesta täällä - tapani mukaan laajemminkin kuin pelkän ulkonäön osalta. Vaikka en miellä itseäni änkyräfeministiksi (vaan ihan vaan feministiksi), olen ollut hyvin pitkään niitä ihmisiä, jotka näkevät punaista heti, kun jossain vilahtaa sanat "oikea nainen". Tällä mystisellä oikealla naisella on toisinaan rehevät kurvit, toisinaan rasvaton ja lihaksikas fitness-kroppa, pitkät naiselliset hiukset, kiinnostusta naaman ja letin puunaamiseen, pitkät sileät sääret, naiselliset vaatteet, sisäsyntyinen kyky palvoa ja hoitaa pikkulapsia (ja siinä sivussa toki miestäkin), hieman herkkä muttei liian sentimentaalinen luonne... Lähteestä riippuen "oikean naisen" tuntomerkkejä on moneen lähtöön - ja tietysti ne ovat myös keskenään räikeässä ristiriidassa. Jokaisen ihannenainen (tai -mies) on varmasti hieman erilainen, ja saakin olla, mutta minun järkeeni ei kerta kaikkiaan mahdu ajatus oikeasta naisesta. Kuten Iinakin kirjoitti, jokainen nainen on oikea nainen. Piste. Mielestäni tästä ei tarvitsisi edes keskustella sen enempää, mutta valitettavasti tuo ajatus ei ole vielä iskostunut jokaisen kalloon, joten aihetta ei voi täysin sivuuttaa.

Minä olen joissakin asioissa ”tyypillinen nainen” - siis toteutan varmasti oikein mainiosti muutamia sukupuoleeni liitettyjä stereotypioita. Rakastan kauniita vaatteita, myös mekkoja ja hameita, ja kaupoissa kierteleminen on varsinkin aiemmin ollut minulle hyvinkin mieleistä hupia. Meikkaan lähes päivittäin, ja yksi ikisuosikeista on klassinen punainen huulipuna. Opiskelen naisvaltaista alaa. Harrastin lapsena pianonsoittoa, ratsastusta ja kuvataidetta ja tällä hetkellä balettia. Puhun mielelläni tunteista ja ihmissuhteista, ja voisi myös sanoa, että minulla on taipumusta tunteiden vatvomiseen. Puhkean itkuun helposti. En tajua tekniikasta mitään, enkä ole siitä kovin kiinnostunutkaan. Olen parempi kielissä kuin matematiikassa. Raahaan aina käsilaukussa mukana puolta omaisuutta. Mielialani vaihtelevat laidasta laitaan lyhyessäkin ajassa. Pidän pitkistä miehistä. Mitä luultavimmin vaikutan aika avuttomalta monissa käytännön asioissa, eikä minua nolota yhtään pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Luen mielelläni naistenlehtiä tai tyyliblogeja silloin, kun kaipaan aivot narikkaan -viihdettä. Pidän kokkaamisesta. 

Ja toisaalta en ole kovinkaan tyypillinen nainen: Minulla on ”poikatukka” - tai siis lyhyet hiukset, sillä en ymmärrä, miksi hiustyylin pitäisi olla kiinni sukupuolesta. En ole koskaan käynyt minkäänlaisessa kauneushoidossa, ainoastaan kampaajalla, ja sielläkin vain pakon edessä (eli valitettavasti aika usein, mikä on lyhyen kampauksen varjopuoli). En ole erityisen kiinnostunut muodista tai julkkiksista. En pidä korkeista koroista, en siitä miltä ne näyttävät enkä varsinkaan siitä miltä ne tuntuvat jalassa. En ole kovinkaan lapsirakas, enkä ole koskaan unelmoinut äitiydestä. Minusta on joskus hauskaa pukeutua niin poikamaisesti, että vastaantulijat saavat hetken arvailla sukupuoltani. Ja melko androgyyni lookki kyllä onnistuu, sillä vartalonmallini on aika poikamainen, eikä se ole koskaan erityisemmin häirinnyt minua. En ole koskaan laihduttanut. 

Meissä kaikissa on sukupuolesta riippumatta monta puolta, ja itse hahmotan itseni ensisijaisesti ihmisenä, en naisena. Tuntuu itse asiassa hieman oudolta miettiä, millainen nainen olen, sillä ajattelen itseäni yleensä siitä näkökulmasta, millainen ihminen olen. Kyllä, olen sukupuoleltani selkeästi nainen, mutta siinä se - en ymmärrä, miksi minun pitäisi nähdä kaikki erityisesti tämän yhden ominaisuuden kautta. En suoraan sanottuna tiedä, miten olen onnistunut välttymään esimerkiksi vartalokriiseiltä, jotka tuntuvat olevan tuttuja lähes jokaiselle naiselle. Totta kai minullakin on ollut omat ulkonäkökriisini, mutta ne ovat koskeneet käytännössä aina kasvoja ja hiuksia, eivät kroppaa. Kukaan meistä tuskin on täysin immuuni median naiskuvastolle, mutta minun on myönnettävä, että en useinkaan osaa täysin samastua monien naisten ulkonäkökriiseilyyn, omat kriisini kun ovat liittyneet enemmänkin henkisiin ominaisuuksiin. Minusta on äärimmäisen surullista, miten hirveästi moni nainen käyttää aikaa ja energiaa oman ulkomuotonsa murehtimiseen. Kauneutta on niin monenlaista, eikä samanlainen kauneus pue kaikkia. 


Mediaa ja samoin myös ihmisten (pääasiassa nimenomaan naisten!) puheita seuratessa tulee helposti sellainen vaikutelma, että jokaisessa naisessa on väistämättä jokin vika, jonka takia hän ei ole ”oikea nainen”. Joskus rutistaan kovasti liian laihasta tai lihaksikkaasta kauneusihanteesta, mutta aivan yhtä naurettavaa on vastata siihen julistamalla, miten ”oikeat naiset ovat kurvikkaita”. Yhden rajoittuneen kauneusihanteen korvaaminen toisella ei ole mielestäni kovinkaan hyvä idea. Kaikille pitäisi olla selvää, että vartalonmuodolla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka oikea nainen joku on. Moni sukupuolemme edustaja peräänkuuluttaa iloisesti jotain, mitä naisellisuudeksi nimittää, mutta toisaalta naisen pitäisi olla samaan aikaan myös hyvä jätkä - eli ei ilmeisesti liikaa kummassakaan ääripäässä, jos olen yhtään oikein tulkinnut. Tietysti myös miehiin kohdistuu monenlaisia paineita ja epärealistisia odotuksia, ja ongelma onkin mielestäni nimenomaan lukkiutuneissa sukupuolirooleissa, ei pelkästään median välittämässä naiskuvassa. Olisipa ihanaa elää maailmassa, jossa jokainen huomioitaisiin ensisijaisesti omana ainutlaatuisena itsenään, josta sukupuoli on vain yksi osa. En väitä, että sukupuolten välillä ei olisi eroja, enkä myöskään kaipaa täydellistä sukupuolineutraaliutta, mutta käsitykset ”oikeista” naisista ja miehistä voisimme joka tapauksessa unohtaa. Jokainen nainen on oikea nainen, ja samoin jokainen mies on oikea mies. Niin yksinkertaista sen pitäisi olla. Ei mulla muuta. 

Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin ajatuksianne sukupuolesta ja sukupuolirooleista :) 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Sananen uskosta ja myyteistä

Vaikka en ole tippaakaan uskonnollinen ihminen, pidän kovasti pääsiäisestä, sen kristillinen sanoma ja symboliikka mukaan lukien. Kevät ja lupaus lähestyvästä kesästä, laajemmin ajatus uudesta elämästä - tai ehkä sittenkin siitä, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Niin paatunut skeptikko kuin olenkin, uskontojen symboliikka vetoaa minunkin tunteisiini ja parhaimmillaan herättää ajattelemaan asioita itselle uudesta näkökulmasta. Entisenä kiihkeänä ateistina voin sanoa, että elämä on jollain tasolla rikkaampaa, kun osaa nähdä myös uskontojen - tai ehkä pikemminkin myyttien ja uskomusten, ei instituutioiden - arvon. Jokainen meistä elää tarinoiden keskellä, halusimme sitä tai emme. Mielestäni tarinoihin ei välttämättä tarvitse kirjaimellisesti uskoa nähdäkseen niiden symbolisen kauneuden.

Toivottavasti nyt kukaan uskovainen ei tästä älähdä, mutta itse suhtaudun nykyään uskontoihin (huom: siihen, mitä uskotaan, ei siihen, miten kirkko käyttää valtaa yhteiskunnassa) melko samalla tavalla kuin taiteeseen. Minulle myyttien totuusarvo on suurin piirtein sama kuin vaikkapa hyvän fiktiivisen romaanin tai runon. Kummassakaan ei ole tärkeintä se, mikä on objektiivisesti totta, vaan se, mitä puolta ihmisyydestä tai maailmasta tarina onnistuu jollain tavalla kuvaamaan. Ja tietysti se, miten ihmiset voivat tarinan avulla ymmärtää itseään ja muita paremmin tai saada lohtua ja turvaa vaikeuksien ja epävarmuuden keskellä. Tietysti uskontojen takana on epävarmuuden ja kuoleman pelkoa, sisäsyntyistä tarvetta löytää selityksiä selittämättömälle, mutta ei se mielestäni mitenkään mitätöi myyttien arvoa. Ehkä ne ovat "vain" yksi tapa saada jotain järkeä ja logiikkaa sekasorron keskelle. Ja kauneutta, ennen kaikkea kauneutta (joka tietysti on, kuten tiedämme, katsojen silmässä myös tässä asiassa). Sitä maailmassa ei ole koskaan liikaa.

 

Valoisaa pääsiäistä kaikille! :)