maanantai 26. tammikuuta 2015

Psykologian opiskelun varjopuolia

Niin paljon kuin opinnoistani ja laajemminkin ihmismielen ihmeellisyyksiin perehtymisestä pidän, niissäkin on varjopuolensa. Kun kuluttaa päivänsä pohdiskellen tunteita, ajatuksia ja ties mitä mielen myllerryksiä ja lukien ja kirjoittaen niistä, vapaa-ajalla voi olla vaikeaa kytkeä analysointimoodia pois päältä. Lyhyesti sanottuna olen huomannut, että riippumatta siitä, mistä keskustelu alkaa, päädyn lähes aina jossain vaiheessa lätisemään tunteista - joko omistani tai toisten. Jotkut tietysti pitävät tästä, ja on tietysti hyvin imartelevaa, että jotkut kokevat, että minun kanssani on helppo puhua nimenomaan tunteista ja sisäisistä kokemuksista. Olen toki itsekin sitä mieltä, että niistä on tärkeää pystyä puhumaan, ja usein avautuminen luonnollisesti keventää oloa, mutta viime aikoina olen alkanut vähitellen tiedostaa, miten tärkeää on osata myös ajoittain vapautua vatvomisesta ja tunnepuheesta. Varsinkin samaa kaavaa toistaessaan (ja kenenpä ajatukset ja tunteet eivät yhtään kiertäisi kehää) se nimittäin saattaa alkaa turhauttaa keskustelukumppania ja toisaalta myös vetää mieltä yhä syvemmälle ylianalysoinnin suohon.

Tänään eräs ystäväni antoi hieman kriittistä palautetta taipumuksestani jatkuvasti lässyttää omista tunteistani ja kysellä muiden tunteista, ja vaikka aluksi hieman närkästyin, aika äkkiä tajusin, että ystävän (ei mitenkään ilkeämielisesti sanotuissa) sanoissa oli järkeä. Viihtyisinkö itsekään usein sellaisen ihmisen seurassa, joka analysoi ääneen melkein jokaisen tunteensa, joita tilanne tai keskustelunaiheet herättävät - ja jotka ovat kerta toisensa jälkeen melko samansuuntaisia? Luultavasti en. Tunteista puhumiselle on aikansa ja paikkansa, eikä sitä voi eikä kannata vältellä viimeiseen saakka, mutta toisaalta jatkuva omien tunteiden analysointi (niin oman pään sisällä kuin keskusteluissa muiden kanssa) johtaa helposti kuvitelmaan siitä, että maailmassa ei paljon muuta tärkeää olekaan. Nykyisin puhutaan usein siitä, miten tärkeää on olla tietoinen omista ajatuksistaan ja tunteistaan, mutta mielestäni pelkkä tietoisuus ei välttämättä tuota kovin onnellisia lopputuloksia, sillä tietoisuus voi olla alku paitsi hyväksynnälle ja irti päästämiselle, myös vatvomiselle ja pakkomielteiselle tunteiden alkuperän pohdinnalle.

Rakastan psykajuttujen pohdiskelua, niistä keskustelua ja kirjoittamista, mutta joskus on todella virkistävää perehtyä johonkin aivan muuhun ja huomata, että kaiken ei tarvitse liittyä sisäisten kokemusten kaivelemiseen. Toisaalta kaikkihan liittyy, kaikenhan me koemme oman mielemme kautta. En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut siitä, että tästä tarvitsisi muistuttaa itseään koko ajan, muista ihmisistä puhumattakaan. Onneksi on sellaisia asioita kuin liikunta, hyvä ruoka ja taide, joiden parissa ainakin itse saan kytkettyä analysointivaihteen hetkeksi pois päältä. Ja keskusteluissa voisi välillä keskittyä pohdiskelemaan jotain muutakin kuin niitä tunteita. Siitä ei nimittäin ole epäilystäkään, että maailmassa on loputtomasti äärimmäisen kiehtovia asioita.

8 kommenttia:

  1. Minullekin on kieltämättä vähän vaikeaa välillä tunnistaa, milloin vain totean tunteitteni olemassaolon ja lyhyesti käsittelen ne ja milloin tunteiden pohtiminen menee vatvomiseksi. Molempia tarvitaan, mutta raja on välillä hukassa. Toisaalta ja asian tiedostaminen auttaa siinä, että raja joskus löytyy helpommin 😊 Niin, ja kuten sanoitkin, onneksi on off-nappia vastaavia toimintoja, jotta ajattelumoodin saa kytkettyä pois 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä sen rajan tunnistaminen aina ole kovin helppoa minullekaan. Mutta harjoittelu varmasti auttaa tähänkin :)

      Poista
  2. Moi! Tunteista lätiseminen on kivaa! Siksi usein luenkin tarkkaan ihanat kirjoituksesi, vaikka harvemmin ehdin kommentoimaan.
    Tunteet ovat useimmiten kai seurausta ajatuksista, joita aivot tuottavat lakkaamatta, holtittomasti ja mitä kummallisimpina versioina meillä kaikilla koska se nyt vain on aivojen tehtävä. Näin suhtautuen ajatuksiin ja niitä seuraaviin tunteisiin ei lataa niin paljon painoarvoa ja niistä riippumatta tekee mitä elämässään haluaakin tehdä. Mutta todentotta, aika harva tiedostaa itsessä tapahtuvia ajatuskuvioita, joten tavalliselle ihmiselle tuollainen taitava "ammattianalysoija" kuten sinä voi olla jopa kateudenkin kohde ;) ! Itse ainakin haluaisin pystyä paremmin olemaan tietoinen ajatuskuvioistani, ainakin niistä huonoista, eli mistä hullusta ajatuksesta mikäkin tunne milloinkin on peräisin. Jotta voisin hymähtää niille ja laittaa energiani täysillä niihin arvostamiini asioihin joita haluan tehdä tai luoda. Hyvä ruoka ja taiden tosiaan irroittaa tunnevatvomisista :)) Samoin kuin jokin suurta keskittymistä vaativa tärkeä tehtävä.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva kuulla, että tykkäät lukea lätinöitäni! :) Ja näinhän se menee, että tunteet ovat seurausta ajatuksista, mutta toisaalta osa tunteista viriää tilanteissa ilman tietoista ajatteluakin esimerkiksi ehdollistumisen seurauksena, ja silloin niitä taustalla olevia ajatuksia ja muita kehityskulkuja voi olla aika hankala tunnistaa. Varmasti joku meitä "ammattianalysoijiakin" kadehtii, mutta välillä luulen, että elämä olisi hiukan helpompaa, jos ei aina tarvitsisi analysoida kaikkea :D Mutta kyllä sitä tietoisuutta ja analysointia voi oppia ihan kuka tahansa, eli siitä vaan harjoittelemaan, jos kokee tarvetta siihen!

      Poista
  3. Samaistun tekstiin :) Joidenkin kanssa olen huomannut, että "suhteemme" perustuu psyko-analysointiin ja joskus huomaan miettiväni "osaammeko jutella mistään muusta", yhtään keveämmistä asioista. Onneksi heitäkin löytyy ja minäkin jopa osaan vaihtaa keskustelutaajuuden muihin juttuihin - toisinaan jopa tarvitsen sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata, että löytyy kohtalotovereita!:)

      Poista
  4. Vaikka en psykologiaa opiskelekaan, tunnistan itseni tekstistäsi. Ajattelen pohjimmiltani aika analyyttisesti ja mullekin on siitä huomauteltu muutamaan otteeseen. :D Aluksi ärsyynnyin kommenteista, mutta jossain vaiheessa tajusin, että tapan pohdiskella syvällisemmin omia ja muiden tunteita voi olla oikeasti aika ärsyttäväkin piirre "liiallisesti" korostuneena. Jossain määrin jopa haitallinen, sillä asioiden vatvominen ja liiallinen pyöritteleminen aiheuttaa ainakin itselleni usein vain enemmän päänvaivaa, kuin toimivia ratkaisuja, vaikka se tietyissä tilanteissa onkin ihan hyödyllinen ominaisuus.

    Mä olen huomannut, että joskus asioiden pohdiskelemisen sijaan täytyy vain lähteä liikkeelle ja tehdä konkreettisesti asioita, jotka vievät ajatukset pois liiasta vatvomisesta ja mietiskelystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tämä ongelma toki muitakin koskee, valitettavasti :D Ja täysin samaa mieltä olen tuosta että konkreettinen tekeminen on usein loistava tapa välttyä liialliselta vatvomisesta ja analysoinnilta :)

      Poista