keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Päivän miete

Törmäsin jokin aika sitten Pinterestissä niin kivaan ja mielestäni myös tärkeitä oivalluksia sisältävään mietelauseeseen, että päätin jakaa sen täälläkin:



Mitä teille tuosta tulee mieleen? Omalla kohdallani ensimmäinen mielikuva oli se, että ilon ja inspiraation voi ainakin yrittää istuttaa itseensä silloinkin, kun se tuntuu olevan täysin tavoittamattomissa. Väkisin hymyileminen tai nauraminenkin huijaa aivot luulemaan, että olet "oikeasti" iloinen, ja parhaimmillaan lopputuloksena on aivan aito hymy. Samoin itsevarmuus kohentuu, jos ihminen vain yksinkertaisesti (okei, käytännössä se ei välttämättä käy kovinkaan helposti) alkaa toimia itsevarman ihmisen tavoin, ihan kehon asennosta alkaen. En todellakaan usko siihen, että positiivisuus jotenkin maagisesti vetäisi hyviä asioita puoleensa, mutta kuitenkin omat tunteemme ja mielenliikkeemme ohjaavat sitä, mitä ympäristöstä havaitsemme, mikä puolestaan herättää uusia tunteita. Ilon kultivoiminen itsessä ei välttämättä tarkoita vaikeiden tunteiden pakenemista vaan mielestäni enemmän sitä, että onnistuu vaikeuksienkin keskellä huomaamaan myös kaiken sen kauniin ja kiinnostavan, mitä ympäristössä, muissa ihmisissä ja myös itsessä on.

Toisaalta lause tuo mieleeni myös ajatuksen hyväksymisen mahdollisuudesta. Mitä jos ottaisinkin uteliaana ja avoimin mielin vastaan kaiken, mitä elämä tielleni heittää? Kielteisinä koetut tunteet, kuten viha, suru, pettymys ja ahdistus saavat yleensä aikaan sen, että päässämme pyörii vähän kaikenlaista ikävää - tapahtuneita tosiasioitakin, mutta ennen kaikkea niiden (yli)tulkintoja ja tulevaisuuden kauhukuvia. Jotkut pitävät ne sisällään ja antavat niiden paisua entisestään, toiset taas purkavat tunteensa ei-niin-rakentavilla tavoilla (muutamina esimerkkeinä fyysinen ja psyykkinen väkivalta, itsensä tai muiden syytteleminen sekä jatkuva valittaminen). On kuitenkin olemassa myös se vaihtoehto, että annamme tuntee tulla (ja mennä, kun sen aika on), emme tukahduta sitä vaan koemme sen, ja jatkamme elämäämme sillä tavalla, kun se juuri tässä tilanteessa on mahdollista ja mielekästä. Pakkopositiivisuus tuottaa usein vain lisää pahaa mieltä, sillä siihen kietoutuu helposti myös huono omatunto ja syyllisyys siitä, ettei syystä tai toisesta pysty olemaan sellainen, kuin ihmisen muka kuuluisi nykypäivänä olla.

Ja niin, laulujakin on niin monenlaisia, kaikki laulamisen arvoisia. Surullisiakin, mutta juuri nehän toisinaan ovat kauniimpia - niitä, jotka koskettavat kuulijoita syvimmältä. Ja itse asiassa mitä tässä tarvitsee tulkintoja kaivella, kun tuon aforismin voi lukea myös konkreettisena kehoituksena avata suu ja laulaa: onhan laulamisen monesti todettu rentouttavan, virkistävän ja tuottavan hyvää mieltä! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti