sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Mistä koostuu täydellinen viikonloppu

Nyt onkin sitten vuorossa aito tapausesimerkki edellä mainitusta palautumisesta: en muista viettäneeni pitkään aikaan yhtä rentouttavaa ja toisaalta vauhdikasta ja riemastuttavaa viikonloppua kuin nyt! Okei, monen mielestä se ei välttämättä kuulosta kovin rentouttavalta, kun kerron, etten ole parina viime yönä nukkunut muutamaa tuntia enempää - en siksi, että olisin kirmannut kaupungin yössä tai muuta sellaista, olen vain ollut niin innoissani ja hyvällä tuulella, että rauhoittuminen on ollut kovin vaikeaa. Kyllä, nyt väsyttää ja kovasti, mutta toisaalta mieli on erittäin rentoutunut ja todellakin irti kouluhommista.


Viikonloppu kului pitkälti minilomalla Helsingissä isäni kanssa. Jo junassa matkalla sinne oli (täysin tuntemattomasta syystä) ihan mielettömän hyvä fiilis, kuuntelin loistavaa musiikkia ja melkein rallattelin mukana, ihastelin ikkunan takana vilistäviä lumisia (tai loskaisia, mutta ei sitä kaukaa näe) maisemia ja hymyilin itsekseni. Samaisen päivän aikana ehdin myös ostaa täydellisen joulunpunaisen paidan, kyläillä ihanan lapsuudenystäväni luona, syödä herkullista nepalilaista ruokaa isäni ja tätini kanssa, kävellä paljon ympäri kaupunkia (yksi parhaista jutuista edelleen, vaikka kaupunki on perin juurin tuttu) ja viettää illan ehkä hilpeimmässä klasarikonsertissa, missä olen koskaan ollut (tenori Rolando Villazon ja kumppanit Musiikkitalossa, kannatti mennä!). Monta kertaa on konserteissa tai niiden jälkeen itketty liikutuksesta tai vaan musiikin ja lauluäänen kauneudesta, mutta ihanaa vaihteeksi tällainenkin, ettei tuntikausiin pysty pyyhkimään hymyä kasvoiltaan! Tänään Tampereelle palattuani ehdin vielä kahvittelemaan erittäin mielenkiintoisessa porukassa, tapasin muutaman mukavan uuden ihmisen, ja keskustelut olivat harvinaisen kiehtovia. Nyt on niin energisoitunut olo, että tekee mieli hehkuttaa vähän joka puolella!






Joskus harvoin on niitä hetkiä, kun kaikki tuntuu osuvan kohdalleen, eivätkä pienet ärsyttävät asiatkaan oikein tunnu miltään, niillekin jaksaa jopa nauraa - mikä kaltaiseltani tosikolta ei ole todellakaan aina onnistunut. Tietenkään kaikelle ei voi eikä pidäkään nauraa, mutta mielestäni arjen pienet ja kohtalaisen merkityksettömät vastoinkäymiset on ihan hyvä osata asettaa perspektiiviin. Perjantaina kävelin loskaisen kaupungin läpi kotiin, ja ohitseni ajoi auto vähän liian läheltä ja vähän liian lujaa, joten sain aikamoisen annoksen kuravettä päälleni. Totta kai ensimmäinen reaktio oli rehellinen vitutus, mutta kotiin päästyäni en voinut enää muuta kuin nauraa kuraiselle ja mutrusuiselle peilikuvalleni. Tämäntyyppisiä juttuja on tullut tänä syksynä vastaan muitakin, mistä olen todella iloinen - eikös se nimittäin ole merkki jonkinlaisesta edistyksestä? :)


Ai niin, isänpäiväkin vielä! Meidän perheessä sellaisia ei kovin suurieleisesti juhlisteta, mutta oli silti ihan hauskaa viettää tätä viikonloppua kerrankin oman isäpapan seurassa, ainakin neljä edellistä isänpäivää on nimittäin hurahtanut niin, että välimatkaa on ollut ja paljon. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava ja rentouttava taikka virkistävä isänpäivä ja viikonloppu!

2 kommenttia:

  1. Itsellä oli hieman erilainen viikonloppu myöskin, rentouttava toisaalta, vaikka olisihan sen ajanvoinut taaskäyttää fiksummin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kantsi aina miettiä sitä, käyttääkö ajan fiksusti, jos on kuitenkin mukavaa ;)

      Poista