tiistai 18. marraskuuta 2014

Luonteen vahvuuksista

Ihmisen vahvuuksien perään kysellään usein esimerkiksi työhaastatteluissa (tai vaikkapa psykologin vastaanotolla), mutta monille meistä juuri itsensä kehuminen on todella vaikeaa - vaikka monien tutkimusten valossa näyttääkin siltä, että ihmisillä on yleisesti taipumusta yliarvioida hyviä ominaisuuksiaan, pitää esimerkiksi itseään keskimääräistä älykkäämpänä, avuliaampana ja empaattisempana. Vaatimattomuutta arvostavalla kulttuurilla on toki osuutta asiaan, mutta monesti on tullut mietittyä, johtaako ylikorostettu vaatimattomuus toisaalta siihen, että emme osaa edes tunnistaa omia vahvuuksiamme, saati sitten ottaa niitä puheeksi. Kysymys voi kuitenkin olla vaikea myös siinä mielessä, että aina ei ole helppo tietää, mitä vahvuuksilla oikeastaan tarkoitetaan erilaisissa yhteyksissä - ovatko ne taitoja, tapoja vai luonteenpiirteitä? Kun kysymyksen esittää näin, on varmasti helppo tajuta, että vahvuudet voivat olla mitä tahansa näistä. Taitovahvuudet on usein melko helppo tunnistaa, sillä ne tulevat yleensä esille esimerkiksi koulu- tai työelämässä sekä harrastuksissa.  Myös esimerkiksi täsmällisyyden ja kohteliaisuuden kaltaiset tapoihin liittyvät vahvuudet ovat helposti tunnistettavissa niin itsessä kuin muissa ihmisissä.

Yhdestä kiinnostavasta vahvuuksien lajista, nimittäin luonteenvahvuuksista oli mielenkiintoinen luku pari postausta sitten esittelemässäni Positiivisen psykologian voima -kirjassa. Siinä esitellään positiivisen psykologian tutkijoiden Petersonin ja Seligmanin Values in Action -tutkimusprojektia, jonka tavoitteena on sairausdiagnoosien rinnalle "positiivisia diagnooseja", käsitteellistää ja luokitella luonteenvahvuuksia, jotka edistävät ihmisen ja myös hänen ympäristönsä hyvinvointia. Luokittelun pääkategorioina toimivat jo antiikin ajoista tutut perushyveet, joiden arvostus ei nykyaikanakaan ole kadonnut minnekään: viisaus, rohkeus, inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja henkisyys. Luonteenvahvuudet puolestaan ovat konkreettisempia piirteitä, jotka käytännön elämässä ilmentävät taustalla olevia hyveitä. Tutkijat asettavat luonteenvahvuuksille useita kriteerejä: ne esimerkiksi edistävät täyttymyksen kokemusta ja hyvän elämän luomista sekä itselle että muille, niillä on itsessään moraalinen arvo, niiden toteuttamisesta ei ole kenellekään muulle haittaa ja ne näkyvät johdonmukaisesti tilanteesta toiseen ihmisen käytöksessä, ajatuksissa ja tunteissa. Lisäksi luonteenvahvuudet näkyvät esimerkiksi saduissa, tarinoissa ja vertauskuvissa, mikä viittaa siihen, että ne ovat kulttuurissa yleisesti hyväksyttyjä ja tunnettuja. Tällaisia yleisiä luonteenvahvuuksia löytyy tutkijoiden mukaan 24. Joukosta löytyy esimerkiksi luovuutta, arviointikykyä, sinnikkyyttä, rehellisyyttä, ystävällisyyttä, johtajuutta, kauneuden arvostusta, kiitollisuutta ja huumorintajua, näin muutamia mainitakseni. Projektin nettisivuilla voi käydä testaamassa ilmaiseksi, mitkä ovat oman luonteesi vahvuuksia (testi löytyy muuten myös suomeksi) tämän luokittelun mukaan.

Miksi omista vahvuuksista sitten on hyvä olla selvillä? Toki itsetuntemus auttaa keksimään nasevia vastauksia erilaisissa haastattelu- ja testaustilanteissa, mutta omien vahvuuksien tunteminen on totta kai myös yhteydessä hyvinvointiin ja menestykseen eri elämän osa-alueilla: kun tuntee vahvuutensa, niitä pääsee hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla - ja samoin kehittämään ja vahvistamaan niitä, sillä on hyvä muistaa, että vahvuudetkaan eivät ole muuttumattomia, vaikka ne näyttäisivätkin olevan yhteydessä peruspersoonallisuuteen. Vahvuuksien tunnistaminen auttaa myös havaitsemaan arjessa tilanteita, joissa niitä voisi hyödyntää. Luonnollisesti omiin vahvuuksiin tutustuminen myös todennäköisesti vahvistaa itsetuntoa ja pystyvyyden ja pätevyyden kokemuksia.

Itsekin totta kai uteliaana tein tuon yllämainitun luonteenvahvuustestin ja huomasin ilokseni, että olin jo valmiiksi aika hyvin perillä omista vahvuuksistani. Testin mukaan viisi suurinta vahvuuttani olivat kauneuden ja erinomaisuuden arvostus, uteliaisuus, oppimisen ilo, anteeksiantavaisuus ja näkökulmanottokyky. En yllättynyt lainkaan, mutta kyllä tuollaisen listan käsiin saaminen (testin tuloksissa siis näkyvät kaikki luokitellut 24 luonteenvahvuutta siinä järjestyksessä, mitkä ovat omalla kohdalla vahvimpia) hieman vahvisti itsetuntemusta ja ennen kaikkea tuotti hyvää mieltä ja inspiraatiota vahvuuksien kehittämiseen ja uuden oppimiseen :) Toki aina on syytä muistaa, että testeissä on rajoituksensa, ja ne väistämättä yksinkertaistavat ihmisyyden moninaisuutta, mutta mielestäni ne voivat silti parhaimmillaan olla hyviä itsetuntemuksen apuvälineitä. Suosittelen siis kokeilemaan, jos aihe kiinnostaa! Ja vaikka et testiä tekisikään, niin omien vahvuuksien pohtiminen onnistuu toki ilmankin, ja sitä suosittelen aivan jokaiselle - varsinkin sellaisina hetkinä, kun itseluottamus ei ole aivan korkeimmillaan ;)

Mitkä ovat sinun vahvuuksiasi - olivat ne sitten taitoja tai luonteenpiirteitä?

2 kommenttia:

  1. Testin mukaisesti vahvuuksiani ovat: toivekkuus, uteliaisuus, rakkaus, innokkuus ja huumori. Tunnistan noista itseni täysin :)

    VastaaPoista