maanantai 20. lokakuuta 2014

Kaamosta kohti

Täällä Oulussa lomaillessani olen saanut taas kerran yllättyä siitä, miten nopeasti syksyn ihanin aika aina menee ohi - ei täällä enää paljon ole puissa lehtiä, kävelylenkeillä saa hämmästellä kuuraista maata, ja onhan sitä luntakin (tai ehkä pikemminkin räntää, kaikki vaan eivät tahdo millään ymmärtää niiden välistä eroa, mutta koska olen pohjoisesta kotoisin, minulla on luonnollisesti oikeus kitistä asiasta) jo satanut vähän joka puolella. Viime viikkoina on taas päässyt niin lukemaan kuin kuuntelemaankin pohdintaa siitä, miten ihmeessä siitä pimeästä vuodenajasta taas selviää. Omiin korviini tämä kuulostaa hieman surulliselta, kun ottaa huomioon, että asumme kuitenkin Suomessa, jossa kylmä ja pimeä talvi tulee vääjäämättä joka vuosi, eli sen kanssa ei auta kuin elää. Pimeyden masentava ja väsyttävä vaikutus on kuitenkin kiistatta olemassa, eikä jonkinasteinen kaamosmasennus ole millään muotoa harvinainen vaiva. Itse tosin olen siinä mielessä ollut onnekas, että en ole oikeastaan koskaan vaipunut erikoisempaan kaamosväsymykseen tai -alakuloon - toki jatkuva pimeys alkaa kyllästyttää ja hieman väsyttääkin, mutta toisaalta olen aina pitänyt loppusyksyn ankeasta, harmaasta ja melankolisesta tunnelmasta.


Miten vuoden pimeimmästä ajasta sitten selviäisi mahdollisimman pirteänä ja hyvinvoivana? Minulle tärkein keino torjua kaamosväsymystä on liikkua, myös ja ennen kaikkea ulkona. Toki sisäliikuntakin tuo jaksamista ja iloa arkeen, ja ymmärrettävästi se usein houkutteleekin enemmän kuin vaikkapa lenkkeily hämärässä tihkusateessa, mutta itse olen huomannut nauttivani kaamosajasta eniten silloin, kun muistan myös ulkoilla. Mielestäni loppusyksyn kuollut luonto on oikeastaan harvinaisen kaunis näky (ainakin ennen loskakelejä), ja kaikkein parasta onkin, jos ehtii ulkoilemaan valoisaan aikaan. Toisaalta oikein ankeassa kelissä lenkkeilystä seuraa lähes poikkeuksetta todellinen voittajafiilis, vaikka lähteminen onkin yleensä varsin vaikeaa. Itse en tosin ole saanut vieläkään hankittua loskakelin kestäviä juoksulenkkareita, joten pahimmilla sohjosäillä jätän lenkkeilyn väliin, ja pakkasella vaihdan kävelyyn, kun keuhkot eivät tunnu kestävän kovin kylmässä hengästymistä.

Loppusyksyn ja alkutalven pimeydessä kannattaa myös muistaa, että lisääntynyt unentarve ja hieman väsähtänyt olo ovat aivan normaaleja ja luonnollisia asioita: niitä vastaan ei edes ehkä kannata loputtomasti taistella! Harva meistä puhkuu energiaa marraskuussa yhtä paljon kuin vaikkapa keväällä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai kauhistuttavaa. Toki omia energiatasojaan voi yrittää ylläpitää ja kohottaa esimerkiksi vitamiinipitoisella ja ravitsevalla ruoalla, itselle sopivalla liikunnalla tai vaikka kirkasvalolampuilla, mutta itse suosittelen lämpimästi ennen kaikkea oman fiiliksen hyväksymistä tässäkin asiassa. Armollisuus itseään kohtaan kannattaa pitää mielessä myös silloin, kun loskaiselle lenkkipolulle lähteminen ei huvita tippaakaan. Joskus voi olla ainakin mielen hyvinvoinnin kannalta paljon viisaampaa vaikka istua iltaa kynttilänvalossa hyvän kirjan tai juttuseuran parissa kuin potkia itseään liikkeelle silloin, kun ajatuskin treenistä tuntuu vastenmieliseltä. En missään nimessä kehota ketään jäämään nyhjäämään sohvan pohjalle koko talveksi, mutta oman kehon ja mielen tarpeiden kuunteleminen on mielestäni huomattavasti tärkeämpää kuin tiukasta treenirutiinista kiinni pitäminen. Itse rakastan syksyssä ja talvessa sitä, että on sosiaalisesti täysin hyväksyttyä viettää aikaa kotona ja muutenkin sisätiloissa - kesällä kun iskee helposti sellainen tunne, että pakkohan näin nätillä säällä on lähteä ulkoilemaan. Samoin pieni melankolia suorastaan kuuluu asiaan syksyllä, ja jossain määrin perusmelankolisena ihmisenä nautin siitä (kesällä tulee joskus jopa huono omatunto siitä, jos on vähän alakuloinen olo!).


Ehkä lopuksi täytyy mainita, että omalla kohdallani yksi tärkeä syy kaamosmasennuksen välttämiseen on todennäköisesti se, että loppusyksyyn liittyy olennaisesti joulun odotus ja kaikenlaiset jouluvalmistelut ja etukäteisfiilistelyt. Joulu on aina ollut ehdoton suosikkini kaikista vuoden juhlista, ja vielä näin aikuisenakin joulun odottamisessa on oma ihana fiiliksensä. Itse asiassa odotan jo nyt kovasti niitä marras-joulukuun hetkiä, jolloin voi laittaa joululaulut soimaan, lukea kirjoja kynttilänvalossa, napostella suklaata ja juoda glögiä tai jotain jouluista teetä. Vielä näin lokakuussa en ihan jouluvalmisteluja aloita, jotain rajaa siinäkin (muutenhan sitä jo ehtisi kyllästyä!), mutta potentiaalisesti ankeita aikoja helpottaa huomattavasti se, että on jotain, mitä odottaa :)

Kärsittekö te kaamosmasennuksesta? Mikä teistä on parasta tässä vuodenajassa?

6 kommenttia:

  1. Yleensä en ole huomannut kärsiväni minkäänlaisesta kaamosmasennuksesta, mutta kun viime tammikuussa huomasin ettei lunta ollut satanut lopullisesti vieläkään, pimeä alkoi todella masentaa. Huomasin tulleeni itkuisemmaksi eikä mikään huvittanut. Nyt toivon että se lumipeite sataisi mahdollisimman pian, sillä minua piristää nimenomaan se lumi. Mutta pimeästä ajasta selviää kun käy ulkona valokuvaamassa ja näin etsimällä etsii maisemasta jotain positiivista tai vaikuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valokuvaaminen on tosiaan hyvä idea ja auttaa löytämään maisemasta jotain kivaakin :)

      Poista
  2. Hyvä teksti ja Hurmioituneella tosi hyvä ajatus valokuvaamisesta!! Usein se pimeinkin aika sisältää kivoja yksityiskohtia, joiden ohi on vain kovin helppo pyyhältää katse maahan luotuna.

    Minustakin pimeä aika on tavallaan tervetullutta siksi, että silloin saa tosiaan hyvällä omatunnolla kaivautua välillä omiin oloihin ja olla vähän melankolinen. Erityisen ihanaa on, kun saa käpertyä lukemaan kirjaa tai hyviä lehtiä.

    Käpertymisen vastapainona yritän säännöllisesti hakea endorfiinihuippuja liikunnan parista. Kun veri virtaa, on helppoa tuntea olevansa elossa ja kiinni tässä hetkessä. Tapansa kullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla noin minäkin ajattelen - pelkkä käpertyminen varmaan masentaisi ainakin itseäni, kyllä siihen sekaan tarvitaan vähän aktiivisuuttakin :)

      Poista
  3. Ajankohtainen ja mielenkiintoinen teksti! Tää syksy (syys-loka) on oma lempivuodenaikani! Kesän ja kevään lisäksi siis :D. On välillä kummallista kuulla toisten valittavan vaikkapa syksyn olevan ruma. En ymmärrä, luonto on niin kaunis kun se muuttaa jatkuvasti muotoaan! Talvikin on usein nätti, mutta kylmyydellään ja pituudellaan saa minutkin välillä masentelemaan. Siksi matkustan mielelläni talvella ja nautin Suomen talvesta lyhyempiä aikoja kerrallaan, jolloin saan siitä paremmin ilon irti. Joulun tulo kyllä taitaa auttaa masentelua vastaan vaikken edes liiemmin ole jouluihmisiä (sitä kohti kai menossa), koska se mukavasti katkaisee talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin masentaa talvessa ennen kaikkea se pituus - Suomen talvi kun tuntuu monesti ihan loputtomalta! Mä en ole oikeastaan koskaan pahemmin matkustanut ulkomaille talvella, mutta jollain kierolla tavalla tykkään talvisesta kotimaanmatkailusta, se on niin erilaista kuin kesällä :)

      Poista