lauantai 27. syyskuuta 2014

Muutama avain onnellisempaan elämään

Onnellisuus on hankala juttu: usein käy niin, että mitä enemmän sitä tavoittelee ja ajattelee, sitä vaikeampi sitä on saavuttaa. Kuvittelemme helposti, että onni on huippuhetkiä, vaikka realistisempi kuvaus olisikin jotain lähempänä koettua elämäntyytyväisyyttä ja sitä, että vaikka negatiivisia tunteitakin välillä tulee, annamme niiden mennä menojaan. Onnellisuus ei valitettavasti ole täysin omissa käsissämme, vaan sen perustaso määräytyy pitkälti geneettisten ominaisuuksien perusteella (niin ikävää kuin se onkin myöntää itselleen). Kuitenkin siihen voi myös vaikuttaa, joten yrityksemme eivät ole täysin turhia - ainakaan, jos osaamme kohdistaa energiamme oikeisiin asioihin. Monia hyvinvointi- ja treenipainotteisia blogeja lueskellessa on helppo päätyä siihen lopputulokseen, että onnellinen olotila on tulosta ahkerasta treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta, ja toki niillä oma vaikutuksensa onkin, mutta sen rajallisuus on hyvä muistaa. Luultavasti vielä tehokkaammin omaa hyvinvointiaan voi tukea ja lisätä seuraavilla "tekniikoilla", joiden on tutkimuksissa havaittu olevan suorassa yhteydessä koettuun onnellisuuteen:

1. Ole kiitollinen äläkä salaa sitä. Sen ilmaisemisessa monilla on varmasti oppimista - itse ainakin olen ollut pitkään melko huono aidosti ilmaisemaan kiitollisuuttani ihmisille. On helppoa livauttaa nopea "kiitos" suustaan, eikä siitäkään ikinä haittaa ole, mutta vielä hyödyllisempää voisi olla esimerkiksi kertoa jollekin läheiselle ihmiselle, miten kiitollinen on hänen antamastaan tuesta. Minun on ainakin huomattavasti vaikeampi sanoa sellaista, se tuntuu muistuvan mieleen lähinnä kriisitilanteissa, arkielämässä kiitollisuus helposti unohtuu kaiken muun alle.

2. Tee mahdollisimman usein sitä, missä olet hyvä (kunhan siitä ei ole haittaa muille). Itsetunto ja kokemus pystyvyydestä paranevat, altistut miellyttäville flow-kokemuksille ja parhaillaan vieläpä autat ja inspiroit muita omalla tavallasi.

 Autumn is so beautiful😍🍁🎃🍄

3. Vietä aikaa niiden ihmisten kanssa, joista pidät. Itsestäänselvää kai, mutta kaikki varmasti ovat törmänneet joskus siihen, miten vaikeaa toisinaan on järjestää aikaa ystäville ja muille läheisille. Joskus voi olla ihan okei tinkiä vaikkapa treeneistä, jos muuten ei ehdi ikinä viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Jaettu suru pienenee puoleen ja jaettu ilo kasvaa kaksinkertaiseksi, sitä en epäile hetkeäkään.

4. Auta muita. Tutkimusten mukaan antaminen buustaa onnellisuutta enemmän kuin saaminen, oli kyse sitten konkreettisista lahjoista, henkisestä tuesta tai käytännön avusta. Jotkut paheksuvat sitä, että ihminen vaikkapa tekee vapaaehtoistyötä tai lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen tehdäkseen itsensä onnellisemmaksi, mutta itse en pidä kovin pahana sitä, että käyttäytyy epäitsekkäästi itsekkäistä syistä. Jos lopputulos on kaikkien osapuolten kannalta hyvä, niin missä vika? Jonkin asteinen itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat ihmisille luontaisia piirteitä, mutta niistä ei onneksi tarvitse aina olla haittaa muille.

👌

5. Ota hyvästä kaikki irti.  Keskity täydelliseen hetkeen kaikilla aisteillasi ja koko mielelläsi, älä päästä sitä hurahtamaan huomaamatta ohi. Muistele myös menneisyyden parhaita hetkiä, odota tulevia mukavia juttuja.

6. Opi, tavoittele, kehitä itseäsi. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja uusien taitojen oppiminen voivat tuntua siinä hetkessä stressaavilta, mutta jos ne kuitenkin edistävät elämänarvojesi ja tavoitteidesi toteutumista, ne pitemmän päälle lisäävät onnellisuutta.Toivottavaa on kuitenkin määritellä itse tavoitteensa ja ponnistella sen eteen, mitä oikeasti pitää tärkeänä.

7. Huolehdi perustarpeista. Nälkäisenä ja univajeesta kärsivänä on vaikeaa olla hyvällä tuulella.

 (7) Tumblr

8. Luo elämääsi mahdollisimman usein pieniä, hyviä hetkiä. Arjen pienet, toistuvat ilot vaikuttaisivat olevan onnellisuuden kannalta olennaisempia kuin harvinaiset huippuhetket (tosin eipä niistäkään välttämättä haittaa ole). Oma periaatteeni on tehdä vähintään kerran päivässä jotain, mistä todella nautin. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä: herkullinen ateria, hyvän kirjan tai hömppälehden lukeminen, treenihetki tai lempivaatteisiin pukeutuminen riittävät aivan hyvin. Oma luonteeni tosin on sen verran huikentelevainen, että kaipaan kipeästi myös huippuhetkiä, mutta niitä ei valitettavasti voi aina ennakoida tai tietoisesti tavoitella (toisinaan korkeat odotukset vain latistavat itse tapahtuman).

Lähde: http://time.com/49947/happy-thoughts-here-are-the-things-proven-to-make-you-happier/


13 kommenttia:

  1. Ahh, juttusi tuli juuri oikealla hetkellä kuin täydentääkseen niitä pohdintoja, joita omassakin päässä ja blogissa olen hiljattain tehnyt. Itselläni pohdinnat ovat tosin olleet vielä hieman abstraktimmalla tasolla. Tässä sun jutussa ollaan lähempänä käytäntöä ja konkretiaa, joten tosi mielenkiintoista lukea! Löydän muutenkin pohdinnoistamme usein niin paljon yhtäläisyyksiä, että tuntuu kuin voisin lukea suoraan omasta kynästäni tullutta tekstiä :)

    Joku on joskus viisaasti sanonut, että "kysy itseltäsi olenko onnellinen ja lakkaat olemasta". Nykyajan paradoksin tuntuu muodostavan se, että mitä aktiivisemmin yritämme tavoitella onnellisuutta, sitä kauemmaksi meistä se lipuu. Välillä tuntuu, että monilta meistä (itsellänikin) on kadonnut kyky olla tyytyväinen tyytyväisyyteen; tyytyväinen (läsnä)olo ei enää riitä, vaan oletetaan, että ekstaattinen onnellisuus on se tunne, jonka pitäisi olla pysyvästi läsnä. Kaikilla on oma tapansa olla ja elää, mutta itselleni avautui aivan uudenlainen elämänilo, kun aloin noudattaa tekstisi kohtaa kahdeksan. Niille hetkille on kovin helppo sokeutua, mutta kun edes joskus hiljentää vauhtia, voi onni löytyä niin kovin pienistäkin asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin pidän kovasti myös abstrakteista pohdinnoista, mutta mielestäni tällaisissa asioissa käytännön jutut ovat usein erityisen tärkeitä :) Totta, nykyään onnellisuudesta puhutaan niin paljon ja kiihkeästi, että helpostihan siinä tulee paineita siitä, miten pitäisi elämäänsä elää.

      Poista
  2. Hetkessä oleminen on varmaan itselle sitä onnellisuutta. Olen niin pienistä asioista onnellinen kuten hyvästä ruuasta, työkaverin ystävällisyydestä tai vaikkapa tuntemattoman hymystä. Joskus, harvoin kaipaan niitä mieltä räjäyttäviä onnellisuuden tunteita, koska onnellisuus on tässä hetkessä :) Kiitos illan piristyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, aito onnellisuus on tässä ja nyt :) Ja niitä räjäyttäviä tunteitakin voi tulla joskus ihan arkisistakin asioista!

      Poista
  3. Hyvä tyhjentävä postaus, tuohonpa e o oikeestaan lisäämistä!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  4. Tämä oli hyvä kohtaaminen, tämä antoi lisää juuri sitä mitä kaipaisin :) Ja se, että tosiaan siihen "positiiviseen eloon" tarvitaan "toimenpiteitä", harvoin se vain itsestään on tai tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä, luulisin että useimmat ihmiset joutuvat tekemään jotain hyvän olonsa eteen, ainakin mielen tasolla, harva on koko elämäänsä tauotta tyytyväinen ja positiivinen :) Vaikeuksia tulee kaikkien kohdalle joskus, ja ne varsinkin haastavat "tekemään asioille jotain".

      Poista
  5. Hyviä ohjeita, ja kauniita kuvia! Kiitos tästä hyvää mieltä tuoneesta tekstistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi piristävästä kommentista! :)

      Poista
  6. Hyvä listaus, noihin se onnellisuus kyllä vahvasti perustuu. :) Itselläni tuo nälkä kyllä vaikuttaa tosi paljon mielialaan, nälkäisenä olen nopeasti kärttyisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, mäkin olen varsin huono kestämään nälkää :D

      Poista
  7. Kiitos siulle ihanasta postauksesta! :) Se sai miettimään, mitä voisin tehdä oman onnellisuuden eteen. :)

    VastaaPoista
  8. Voi kun oppisi näiden mukaan polkuja tallomaan... Harjoitusta vaativat, mut matkalla ollaan ;)
    Kiitokset avartavasta tekstistä!

    VastaaPoista