Onnellisuuden esteistä

Kirjajutuilla jatketaan, mutta minkäs teet, kun lukeminen on niin tehokas tapa herätellä ajatuksia, jos niitä ei meinaa muuten riittää. Lukaisin (nimenomaan lukaisin, sillä kyseessä on harvinaisen kevytlukuinen teos) eilen Markku Ojasen viime vuonna ilmestyneen kirjan nimeltä Murra onnellisuuden esteet. Olin jo aiemmin hieman hymyillyt kirjan mahtipontiselle ja varsin self help -henkiselle nimelle, mutta koska olin kuitenkin kuullut paljon myönteistä Ojasesta onnellisuuden ja hyvinvoinnin tutkijana ja niistä kirjoittajana, päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Ja kyllä, tämä oli juuri sitä, mitä nimen ja kannen perusteella odotin: kepeää, idealistista ja hieman yksinkertaistavaa self help -kirjallisuutta. Suoraan sanottuna olisin kaivannut jotain hieman syvällisempää, sillä valitettavasti tämä kirja ei tarjonnut minulle juuri mitään uutta - tosin itse asiasisältöä en voi lähteä kritisoimaan, sillä lähes koko ajan lukiessa oli sellainen fiilis, että totta kai tämä menee juuri näin.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, miksi emme kykene olemaan onnellisia, vaikka näennäisesti suurin osa meistä elää keskellä hyvinvointia. Ojanen esittelee pitkän listan erilaisia "onnenvarkaita", tuntemuksia ja ajattelutapoja, jotka ryöväävät meiltä onnen tunteen tai estävät meitä saavuttamasta sitä koskaan. Näitä onnenvarkaita ovat esimerkiksi ongelmien loputon märehtiminen, materialismi, yksinäisyys, katkeruus ja kateus. Jokainen luku päättyy myös ehdotukseen siitä, miten kunkin ongelman voisi ratkaista - tosin osa ratkaisuehdotuksista ei vaikuttanut kovin konkreettisilta: asennemuutokseen on toki helppoa rohkaista, mutta sen toteuttaminen käytännössä onkin hieman vaikeampi juttu, ja siihen tämä teos ei tarjoa kovinkaan perusteellisia neuvoja. Ehkä eniten pidin kirjassa kuitenkin siitä, että se ei tyrkytä positiivista ajattelua - itse asiassa Ojanen toteaa, että pakkomielteinen onnen tavoittelu lähinnä estää meitä olemasta tyytyväisiä elämäämme. Tämä ajatus kolahti minuun, sillä olen itsekin taipuvainen ärsyyntymään positiivisen ajattelun tuputtamisesta ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan.

 

Vaikka Murra onnellisuuden esteet ei varsinaisesti tarjonnut minulle täysin uusia oivalluksia, se oli loppujen lopuksi melko mukava lukukokemus. Pidin kovasti Ojasen maanläheisestä tyylistä: tässä ei turhia kaunisteltu tai lässytetty vaan esimerkiksi todettiin suoraan, että elämä ei ole reilua, ja negatiiviset tunteet ovat monissa tilanteissa täysin oikeutettuja. Suoria ja yksinkertaisia kehotuksiakin löytyi yllättävän paljon, vai mitä sanotte seuraavista:

Jätä minuutesi pohdiskelu rauhaan. Älä tee itsesi kehittämisestä pakonomaista tavoitetta. Sinun ei tarvitse olla jatkuvasti ajan hermolla. Tyydy hyvään ja yksinkertaiseen, sillä täydellisyyttä ei ole. Älä provosoidu pikkuasioista. Muista, että katkeruus ja koston ajatukset tuhoavat elämäsi.

Itse helposti hiukan ärsyynnyn siitä, jos joku sanoo minulle suoraan, miten tulisi toimia, joten tällaiset ohjeet herättivät minussa hieman hilpeyttä - siitä huolimatta, että ne ovat oikein mainioita ohjeita. Virkistävää joka tapauksessa, että kirjoittaja ei kerrankin tyydy vain toteamaan vaan myös neuvomaan, piti lukija siitä tai ei. Hiukan ristiriitaiselta tosin tuntui se, että kirjan takakansitekstissä väitetään, että "onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa", kun kuitenkin heti ensimmäisillä sivuilla todetaan, että geneettiset tekijät määrittävät onnellisuuden tason jopa 40-80-prosenttisesti. Sitä tosin jäin miettimään, että mitenkäs sitten geenien ja ympäristön yhteisvaikutus - joissakin muissa asiayhteyksissä (esimerkiksi masennuksen kohdalla) nimittäin jokin tietyn geenin muoto voi epäsuotuisissa olosuhteissa altistaa psyykkisille ongelmille mutta ihanteellisissa olosuhteissa mahdollistaa jopa keskimääräistä paremman kehityksen. "Onnellisuusgeeniä" tai -geenejä ei ole tiettävästi löytynyt, joten olen monesti jäänyt pohtimaan, liittyykö onnellisuuden periytyvyys ennen kaikkea joidenkin muiden psykologisten ominaisuuksien, kuten tietynlaisten temperamenttipiirteiden periytyvyyteen. Jos joku sattuisi tietämään asiasta enemmän, voisi valistaa minuakin :) Joka tapauksessa onnellisuus ei ehkä ole täysin omissa käsissämme, mutta toki siihen voi jonkin verran omilla valinnoilla ja elämänasenteella vaikuttamaan - ja lienee viisaampaa keskittyä muuttamaan sitä, mitä ylipäätään on mahdollista muuttaa, kuin unohtua murehtimaan asioita, joille ei kerta kaikkiaan mahda mitään.

Ai niin, ja vielä sananen yksinäisyydestä, jota tässäkin kirjassa sivuttiin yhtenä onnellisuuden esteenä. Kyllä harmitti, että taas kerran yksinäisyyttä käsiteltiin vain sosiaalisena yksinäisyytenä (eli läheisten kontaktien puutteena tai vähäisyytenä) - entäs sitten sisäänrakennettu tai ainakin melko kestävä ja vaikeasti selätettävä yksinäisyyden ja erillisyyden tunne, joka voi kalvaa ihmistä silloinkin, kun hyviä ystäviä ja läheisiä perheenjäseniä löytyy? Emotionaalisesta yksinäisyydestä on ilmeisesti valitettavan vähän tutkimustietoakin, ja juuri tämä aihealue minua sattuu (esimerkiksi omakohtaisista syistä) kovasti kiehtomaan. En tarkoita vähätellä sosiaalista yksinäisyyttä, joka todellakin on ikävä ja yleinen ongelma, mutta ikävää on myös olettaa, että ihminen ei voisi kokea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta silloinkin, kun sitä ei päälle päin uskoisi. 

Mikä tekee teidät onnelliseksi tai onnettomaksi juuri nyt?