maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kirjoittamalla pää tyhjäksi

Olen kirjoittanut aina: runoja ja tarinoita vaihtelevasti, nyt muutaman vuoden ajan blogia, päiväkirjaa lähes koko elämäni. Lapsena päiväkirjaan tarttui merkintöjä siitä, mitä päivän aikana olin tehnyt, ala-asteen loppuvuosina tulivat mukaan myös sekalaiset pohdinnat ihmissuhteista, elämän tarkoituksesta, omasta itsestä ja kaiken vaikeudesta - vaikka toisaalta olen onneksi aina tajunnut kirjoittaa ylös myös positiivisia havaintoja ja mukavia muistoja. Harmittaa vietävästi, että olen hävittänyt osan vanhoista päiväkirjoistani, olivat muka niin noloja ja lapsellisia. Olivathan ne, ja edelleen vähän nolottaa lukea yläasteaikaisia vuodatuksia, mutta ovathan ne hauskojakin, ja ennen kaikkea vanhoja ajatuksiaan lukiessa pääsee huomaamaan, että jonkinlaista kehitystä on ainakin tapahtunut.

Tänä keväänä kirjoitin päiväkirjaa huomattavasti vähemmän kuin moneen vuoteen. Samaan aikaan päässäni on risteillyt paljon vaikeita ajatuksia, joiden kanssa toimeen tulemisessa on ollut haastetta. Vaikea sanoa, mikä on syytä ja mikä seurausta, mutta jotenkin taivun ajattelemaan, että erityisesti vaikeina aikoina kannattaisi kirjoittaa päiväkirjaa, sillä se on loistava tapa sekä purkaa tunteita että käsitellä niitä. Kun fiilikset taivuttaa sanalliseen muotoon, ne lakkaavat olemasta vain epämääräisiä möykkyjä, jotka painavat mieltä. Eivät ne vaikeat tunteet mihinkään katoa, mutta kirjoittaminen voi auttaa saamaan otteen niistä. Lisäksi vanhojen tekstien lukeminen silloin tällöin auttaa ymmärtämään sitä, miten nykyhetkeen on päädytty, ja se voi auttaa paljonkin erilaisten mielen ongelmien selvittelyssä.

 Pessimist | via Facebook

Pohdiskelevia tekstejä voi toki suoltaa blogiinkin, mutta minulle on äärimmäisen tärkeää myös saada kirjoittaa jotain vain itselleni täysin sensuroimatta. Toisaalta se on muuttunut blogin ja muun sosiaalisen median käytön myötä vaikeammaksi: nykyään huomaan helposti kirjoittavani myös päiväkirjaa kuvitteelliselle yleisölle. Minua on joskus kuvailtu analyyttiseksi ihmiseksi, ja se näkyy varmasti myös kirjoittamissani teksteissä. Vannoutuneena kielipoliisina en voi unohtaa pilkkusääntöjä sun muita piperryksiä edes täysin yksityistä päiväkirjaa kirjoittaessani. Olen myös hyvin tarkka siitä, että tekstini etenee tarpeeksi loogisesti ja yhtenäisesti, ja lähes jokaisessa päiväkirjamerkinnässäni on jokin tietty teema - se vain tulee, vaikka en mitenkään etukäteen suunnittelisi sitä. Olen monta kertaa yrittänyt opetella kirjoittamaan tajunnanvirtaa, ja kun se on tuntunut vaikealta, olen tuntenut itseni epäonnistuneeksi ja rajoittuneeksi. Täysin turhaan, sillä eihän kaikkien ihmisten tajunnanvirta voi olla samanlaista! Jos kerran olen analyyttinen ihminen, joka mielellään yrittää purkaa ilmiöt osiin ja lähestyä niitä älyllisesti, niin ei liene ihme, että se näkyy myös tajunnanvirtana kirjoittamassani tekstissä. 

Tämän kesäloman alussa, muutama viikko sitten, päätin alkaa taas kirjoittamaan päiväkirjaa säännöllisesti. Eräs ystäväni kertoi innoissaan aloittaneensa päivittäisen aamusivujen kirjoittamisen, ja minäkin päätin kokeilla, tosin hieman soveltaen: päätin kirjoittaa joka päivä (mihin kellonaikaan tahansa, vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu) vähintään kolmen sivun verran jotain, kiinnittämättä huomiota laatuun tai julkaisukelpoisuuteen. Usein päiväkirjan kirjoittaminen on tuntunut vähän nihkeältä sen takia, että olen kokenut, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Nyt kerta kaikkiaan päätin kirjoittaa, vaikka mitään järkevää ei tulisi mieleen. Se on onnistunut yllättävän hyvin - vain pari päivää on tähän mennessä jäänyt väliin, ja tekstiä on syntynyt aina melko kivuttomasti erittäin sekalaisista aiheista. Ennen kaikkea kirjoittaminen on tuntunut todella mukavalta, ei lainkaan pakkopullalta alun jälkeen, mistä olen melko yllättynyt. On mielenkiintoista huomata, miten kirjoittaminen vaikuttaa mielialaan siinä missä mielialakin kirjoittamiseen. Vaikeista asioista kirjoittaminen on tuonut mukanaan hyvin ristiriitaisia tunteita, mutta silti tuntuu, että kirjoittaminen on auttanut niiden prosessoinnissa. Toisaalta olen myös kirjoittanut paljon siitä, mitä olen tehnyt ja mistä olen keskustellut, ja millaisia ajatuksia se on herättänyt. Onkin näköjään varsin hyvä idea kirjoittaa itselleen ylös erinäisissä keskusteluissa esiin nousseita ajatuksia, sillä usein kirjoittamisen avulla ajatusprosessin saa jatkumaan paljon pidemmälle kuin vain ajatuksissa.

 stuck-in-the-mainstream | Tumblr

Kirjoittaminen siis tavallaan herättää uusia ajatuksia mutta samalla auttaa tyhjentämään pään. Kun on vuodattanut tunteensa ja ajatuksensa paperille, niitä ei ehkä tule vatvottua aivan niin paljon. Lisäksi olen huomannut kirjoittamisen auttavan hetkeen keskittymisessä ja havainnoimisessa: usein tulee katseltua asioita sillä silmällä, että tästä haluan vielä kirjoittaa, ja silloin niistä täytyy tietysti imeä kaikki mahdollinen irti, jotta kokemuksen saisi vangittua sanoihin. Joku voisi sanoa tähän, että pitäisi mieluummin keskittyä elämiseen kuin sen raportoimiseen, mutta mielestäni ne eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Kirjoittamisen ei tarvitse tarkoittaa tarpeetonta älyllistämistä tai yletöntä vatvontaa - jokainen voi etsiä itselleen parhaiten sopivan tyylin. Kaikki eivät tietenkään ole yhtä verbaalisesti suuntautuneita ihmisiä kuin allekirjoittanut, eikä kirjoittaminen kaikille tunnu luontevalta itseilmaisun tai pohdiskelun tavalta. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä parhaassa tapauksessa kirjoittaminen voi avata uusia ovia, auttaa kokemusten käsittelyssä ja vahvistaa mukavista asioista nauttimista.

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on kirjoittamisesta?


5 kommenttia:

  1. Löysin paljon itseäni, kirjoittaminen - niin runot, tarinat kuin päiväkirjakin iso osa minua. Kirjoitinkin joskus talvella postauksen siitä, kun poltin muutaman päiväkirjan. Tuli sellainen tunne, että ne asiat mitä niissä olivat, muistan kyllä enkä halua niiden ikinä päätyvän esim. lasteni käsiin. Ei sillä, että niissä olisi mitään salattavaa, mutta se on vaan ollut niin vuodatusta eikä niinkään edes pohdintaa :) Nyttemmin olen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen "kypsemällä tavalla" :D Kirjoitan kipupisteistä, pohdin ja kuutioin sekä analysoin, listaan unelmia/tavoitteita. Kirjoittaminen on myös jäsentelyä - esim huolien suhteen/tai oravanpyöräisten ajatusten. Jos siihen joskus joku kajoaa, niin pääsee aika hyvin mietteihini mukaaan :) Erikseen kirjoitan sellaiset hurjat vihanpurkaukset, haukkumiset jne - sitten revin tai poltan ne.

    Runot ovat minulle keino kirjoittaa hetkestä - siitä tuntemuksesta, ajatuksista mitkä sillä hetkellä nousee pintaan pakottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tavallaan ymmärrän kyllä tuonkin, ettei halua vanhoja päiväkirjojaan ikinä kenenkään luettavaksi :) Munkin pitäisi joskus kokeilla tuota, että kirjoitan kaiken pahan olon ylös ja hävitän tekstit saman tien - voin kuvitella, miten puhdistautunut fiilis siitä parhaimmillaan tulee! Mulla on aika samanlainen kokemus runoista, niihin nimenomaan voi yrittää vangita jonkun tietyn hetken :)

      Poista
  2. Minä rakastan päiväkirjoja ja tunnen jotakin valtavaa vetoa niitä kohtaan. Silti jostakin syystä päiväkirjan kirjoittaminen on viimevuosina jäänyt aivan liian vähälle. Aloitin tänä vuonna uuden, sellaisen "intuitiopäiväkirjan", johon minun piti kirjoittaa intuitiivisia havaintoja ja vain tajunnanvirtaa, sekä unia muistiin. Eipä tule suurena yllätyksenä, että ekojen viikkojen jälkeen se vain jäi.

    Nyt kun pohdin asiaa, minulla on tainnut olla jokin ihmeellinen kriteeri päiväkirjalle ja siksi siihen kirjoittaminen on voinut tuntua nihkeältä ja jopa painostavalta.

    Taidanpa kokeilla uudelleen ihan uudella asenteella. Katsotaan mitä syntyy!

    Itsellekin siis kirjoittaminen on aina ollut melko tärkeä asia ja hyvä keino purkaa ja tarkastella ajatuksia selkeämmin osissa. Nykyään taidan laiskuuttani vain hoitaa asian useimmiten puhumalla. Mutta koska se ei tietenkään ole niin usein ja helposti mahdollista, paitsi ääneen itselleni puhuen, niin kirjoittaminen voisi tuoda valtavasti uusia ulottuvuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tosiaan ihan ilman mitään paineita! Eihän sillä ole oikeastaan mitään väliä, mitä sinne päiväkirjaan kirjoittaa, jos sitä ei ole tarkoituskaan näyttää kenellekään :) Mutta toki se vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta jos sen aloittaa ja pääsee hyvään vauhtiin, niin aika helposti siihen jää koukkuunkin!

      Poista
  3. Itsellä novellit/tarinat, joskus runonpätkät. Niillä saa tyhjennettyä päätä. Kirjoittaminen on minullakin osa hankalia hetkiä.

    VastaaPoista