torstai 19. kesäkuuta 2014

Eriskummallisia joogafiiliksiä

Kävin tänään joogatunnilla ensimmäistä kertaa noin kahteen vuoteen. Helsingissä asuessani kävin säännöllisesti yliopistoliikunnan joogassa, mutta Tampereelta en ole vieläkään saanut aikaiseksi etsiä itseäni miellyttävää joogakoulua - ja täytyy myös sanoa, että muut liikuntaharrastukset ovat tulleet tielle, kun aika ei luonnollisestikaan riitä kaikkeen. Olen edelleen tehnyt lyhyehköjä, noin puolen tunnin joogaharjoituksia itsekseni kotona, mutta aika satunnaista sekin on ollut. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että kehoni kaipaa jotain aivan erilaista lajia salitreenin ja kaikenlaisen aerobisen hosumisen rinnalle, eivätkä lyhyet venyttelytuokiot treenin päätteeksi tunnu oikein riittävän. Onneksi eräs ystäväni on kuitenkin innostunut joogasta ja houkutteli minut tänään mukaansa puolentoista tunnin joogatunnille. Olin tietysti innoissani lähdössä mukaan, varsinkin kun aivan Oulun-kotini läheltä löytyi pieni ja sympaattinen joogastudio. Tunti sisälsi varsin perusteellista rentoutumista ja hengittelyä sekä melko yllätyksettömän asanaharjoituksen, joten sinänsä siinä ei ollut mitään yllättävää - kunnes heti kotiin palattuani huomasin, että nyt muuten tuntuu mielessä ja kropassa aika erikoiselta.

Itse tunnin aikana tuntemukseni olivat hyvin samanlaisia kuin yleensäkin joogatessa: hengitykseen keskittyminen rentoutti, kroppa venyi ja vanui mukavasti, ja vähän lihaksissakin tuntui muttei toki sattunut. Kaikin puolin mukavaa ja leppoisaa touhua siis, ja ajantajukin katosi täydellisesti, kun keskityin tekemiseen ja olemiseen niin voimakkaasti. Loppurentoutuksen jälkeen oli hieman pöllähtänyt olo, kuten tavallista, ja kotiin käveleminen sujui ihan pirtsakasti ja hyvällä mielellä. Melko pian kroppa alkoi kuitenkin tuntua todella veltolta ja ilmeisen rentoutuneelta, mitä melkein säikähdin: en tainnut edes muistaa, miltä tuntuu olla näin rentoutunut! Joogailusta on nyt kulunut jo lähemmäs neljä tuntia, mutta edelleen koko keho tuntuu kuin spagetilta, tavanomainen iltakävelykin jäi välistä, kun ei kerta kaikkiaan jaksanut.

 Yoga 🙏

Vielä enemmän kuitenkin hämmästyin sitä, millaisen olon näin pitkä ja intensiivinen joogaharjoitus pitkästä aikaa sai päässäni aikaan. Mieli tuntuu lähes tyhjältä ja rauhalliselta, mutta toisaalta pää tuntuu kovin raskaalta ja olo kaikin puolin väsyneeltä. Tämän suuntaisia vaikutuksia olen kyllä huomannut ennenkin, mutta tällä kertaa tämä joogan jälkiolo iski jotenkin aivan odottamatta ja tavanomaista voimakkaampana, mikä jopa hieman säikäytti. Itse asiassa koen täydellisen keskittymisen ja mitääntekemättömyyden muutenkin hieman pelottavana: esimerkiksi pitkät rentoutus- tai meditointiharjoitukset täydessä hiljaisuudessa alkavat helposti ahdistaa, kun tuntuu, että vajoaa vähän muihin maailmoihin. Tänäänkin joogan loppurentoutuksessa oli pakko välillä avata silmiä ja liikutella kasvoja tai sormenpäitä, että pysyisi jonkinlainen todellisuudentaju mukana. Sitä hankalaa ja outoa tunnetta on hieman hankala selittää - varsinkin, kun moni muu tuntuu kokevan sen vain miellyttävänä.

Olen kuullut sanottavan, että erilaiset liikuntakokemuksetkin vaikuttavat herkkiin ihmisiin erityisen paljon, ja että monet erityisherkät eivät kehollisen ylikuormituksen takia mielellään harrastaisi fyysisesti rankkaa liikuntaa. Omalla kohdallani jälkimmäinen ei pidä paikkaansa, vaan itse asiassa koen joogan tapaiset rauhalliset mutta henkisesti jollain tavalla kuormittavat (keskittyminen!) harjoitukset tavallaan raskaampina, mikä näkyy esimerkiksi juuri siinä, että pitkästä joogaharjoituksesta toipumiseen kuluu varsin pitkän aikaa. Sen sijaan esimerkiksi juokseminen toki rasittaa kehoa mutta ei niinkään mieltä, ja juoksulenkin jälkeen minulla on yleensä todella pirteä ja virkistynyt olo, vaikka jaloissa tuntuisikin väsymystä. Tavallaan rankka mutta "vähemmän henkinen" liikunta tuntuukin minulle tavallaan helpommalta, sillä intensiiviseen joogaan tai meditoimiseen antautuminen pakottaa yhteyteen kaiken sen kanssa, mitä mielen perukoilta löytyy. Toki sieltä paljastuvat asiat on hyvä kohdata joskus, mutta silti tuntuu, että kohtaisin ne mieluummin vaikkapa keskustellessani jonkun kanssa, jolloin voisin saman tien käsitellä niitä.

Onko teillä vastaavan tyyppisiä kokemuksia jostain liikuntalajista? Mikä laji rentouttaa parhaiten mieltä ja mikä kehoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti