sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Totta vai taikuutta - ajatuksia hypnoosista

idontwantrealism:

Poster for my tumblr :)

Viime päivinä on tapahtunut monia ravisuttavia asioita. Olen joutunut uudelleenarvioimaan monia käsityksiäni erinäisistä asioista ja jopa romuttamaan muutamia ennakkoluuloja. Vietin perjantain ja lauantain opiskelukavereideni kanssa kurssilla, missä harjoittelimme hypnotisoimista, ja se oli ylivoimaisesti oudointa ja hämmentävintä, mitä olen koskaan tehnyt - niin tekijän kuin kokijan roolissa. Olen aina suhtautunut enemmän tai vähemmän epäluuloisesti koko hypnoosiin, vaikka olenkin pitkään tiennyt, ettei siinä oikeastaan ole kyse mistään maagisesta tai yliluonnollisesta. Olen aina kuvitellut, ettei minua pystyisi hypnotisoimaan, mutta näköjään sekin onnistui ihan hyvin jopa kokemattomalta ystävältäni. Tunne oli todella omituinen, ja suunnilleen samaa sanoivat kaverinikin. Tunteet olivat todella pinnassa koko viikonlopun ajan, ja edelleen on vähän pöllähtänyt olo kaikesta siitä, mitä opimme ja mistä puhuimme. Tämä oli taas kerran ihan täydellinen osoitus siitä, miten ihmeellinen ja yksilöllinen ihmismieli on ja miten sitä koskevia ennakkoluuloja joutuu väistämättä ravistelemaan aika ajoin. Tiede ei ole aina niin kovin kaukana taiteesta ja taikuudesta.

Onko teillä kokemuksia hypnoosista? Mitä ylipäätään ajattelette siitä? Kirjoittelen todennäköisesti aiheesta ja hypnoosin käyttötarkoituksista hieman perusteellisemmin myöhemmin, kunhan olen ehtinyt sulatella asioita, mutta olisin jo nyt erittäin kiinnostunut kuulemaan ajatuksianne aiheesta :)

7 kommenttia:

  1. Olisipa mielenkiintoista kuulla tuosta kurssista enemmänkin! Onhan hypnoosi jännittävä ja melko latautunutkin aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri, monilla tuntuu olevan asiasta mielipiteitä, vaikka ei siitä kauheasti tietäisikään.

      Poista
  2. Mulla on kokemusta hypnoositerapiasta ja mä en kokenut sitä alun jälkeen mitenkään omituisena tms, oikeastaan se oli aika rentouttavaa :) Ja myös toimivaa, vaikka mulla oli aluksi omat ennakkoluuloni myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, mahtavaa että toimi sulla! Rentouttavaahan sen nimenomaan pitäisi olla, mutta ei se tietenkään kaikille ihmisille välttämättä sovi :/

      Poista
  3. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta mietityttää se :) Mutta ennakkoluuloja olen joutunut uudelleen tarkastelemaan useinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä ennakkoluuloja kyllä riittää varmasti kaikilla enemmän tai vähemmän, ja hyvä niitä on välillä ottaa ihan kunnon tarkasteluun :)

      Poista
  4. Huh, kuulostaa pelottavalta! Kuulisin kyllä mielelläni tästä lisää, mutta en tiedä uskaltaisinko antaa kenekään hypnotisoida minua :D

    VastaaPoista