Törmäsin tähän mielenkiintoiseen puheeseen menestyksestä ja sisukkuudesta, ja mielestäni tässä on todella tärkeä pointti: tavanomaisilla testeillä mitattu älykkyys, sosiaaliset taidot ja muut sinänsä arvokkaat piirteet eivät vielä takaa menestystä juuri millään alalla, vaan sisu ja sitkeys ovat erityisen hyvin menestyjiä yhdistäviä piirteitä. Tämä on toki tiedetty meillä Suomessa jo pitkään, arvostetaanhan kulttuurissamme kovasti työntekoa, ahkeruutta ja periksiantamattomuutta. Silti usein törmää kuvitelmaan siitä, että menestyjillä menee hyvin heidän luontaisten piirteidensä, kuten vaikkapa älykkyyden tai sosiaalisuuden ansiosta. Kuitenkin lähes kaikki oman alansa huippunimet tai muuten vain työssään tai muissa tekemisissään hyvin pärjäävät ihmiset korostavat sitä, että tietyn taidon, aseman tai arvostuksen eteen on joutunut tekemään kovasti töitä - siitä huolimatta, että taustalla olisi niin sanotusti hyvät geenit.
On toki selvää, että monella alalla myös lahjakkuutta vaaditaan: kenestä tahansa ei esimerkiksi tule huippumuusikkoa tai -matemaatikkoa, vaikka kuinka puskisi sisulla eteenpäin. Usein synnynnäiseen lahjakkuuteen tai sen puutteeseen vedotaan kuitenkin mielestäni aivan liikaa. Jos meillä on mielessämme sitkeä käsitys siitä, ettemme kerta kaikkiaan voi oppia vaikkapa matikkaa tai vieraita kieliä, emme todennäköisesti edes yritä oppia. Toisaalta myös vahva usko omaan älykkyyteen tai lahjakkuuteen voi passivoida, jos kuvittelemme, että äly johtaa automaattisesti huipputuloksiin. Toki omat heikkoudet ja vahvuudet on hyvä tuntea, mutta kannattaa pitää mielessä myös se, että ne eivät ole muuttumattomia. Parhaassa tapauksessa heikkoudet voi kääntää vahvuuksiksi, ja toisaalta vahvuuksiakin voi olla tarpeen kehittää.
Ja niin - mitä se älykkyys tai lahjakkuuskaan ylipäätään on? Yhtä oikeaa vastausta siihenkään tuskin on: helposti ajaudutaan siihen määritelmään, että älykkyys on sitä, mitä vakiintuneet älykkyystestit mittaavat.
Mitä te ajattelette aiheesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti