perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mikä on sinun intohimosi?

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset ovat kauneimmillaan silloin, kun he pääsevät puhumaan antaumuksella jostain, mihin he suhtautuvat intohimoisesti. Innostus on helposti tarttuvaa sorttia, ja itsekin olen kiinnostunut ties mistä erilaisista aiheista, kun olen sattunut kuulemaan jonkun puhuvan niistä rakkaudella. Jos sanotaan, että rakkaus saa ihmiset hehkumaan, niin haluaisin ehdottomasti laajentaa rakkauden koskemaan muutakin kuin muita ihmisiä: katsokaa ja kuunnelkaa vaikka työstään puhuvaa taiteilijaa tai tutkijaa, joka pääsee esitelmöimään rakkaimmasta aiheestaan vastaanottavaiselle yleisölle. Tietenkään kaikki eivät ole yhtä verbaalisia ihmisiä, ja joskus intohimo ei välity muille yksinkertaisesti siksi, että sitä ei osaa pukea sanoiksi. Toki siitä voi olla vaikea puhua myös siksi, että se on niin henkilökohtaista, Toivon silti ihmisten yrittävän, sillä rakastan niitä keskusteluja, jotka todella pureutuvat asian ytimeen, siihen, mikä ihmiselle on kaikista tärkeintä.

 words of wisdom

Intohimo tai kutsumus (mitä nimeä siitä haluaakaan käyttää) johonkin asiaan tuo elämään niin paljon sisältöä ja mielekkyyttä, että toivoisin kaikkien löytävän sellaisen - ja antautumaan sille. Monilla ehkä on asioita, joita he haluaisivat tehdä vain niiden itsensä vuoksi, mutta eivät syystä tai toisesta uskalla. Heittäytyminen pelottaa, se on täysin ymmärrettävää, mutta toisaalta ihan kivaan työhön, harrastukseen tai ihmissuhteeseen juuttuminen voi pidemmän päälle harmittaa.

Minulla on ollut aina monenlaisia mielenkiinnon kohteita, enkä vieläkään osaa nostaa niiden joukosta yhtä muiden yläpuolelle. Toki uravalintani (tarkemmin varsinkin ihmismielen toiminnan ymmärtäminen ja toisten auttaminen) on yksi intohimoistani, ehdottomasti, mutta toisaalta myös klassinen musiikki saa minut suorastaan liekkeihin. Rakastan myös kirjoittamista, kuvataidetta, ruoanlaittoa, kielten opiskelua ja vieraisiin kulttuureihin tutustumista. Ja niin, niitä intohimoisia keskusteluja asioista, joilla on merkitystä - en usko, että niitä voi olla elämässä liikaa (vaikka toki väliin on hyvä lepuuttaa aivoja hömpän parissa, mistä olikin puhetta pari postausta sitten).

Mitä sinä tekisit, jos voisit tehdä mitä vain? Milloin olet eniten elossa?

9 kommenttia:

  1. Oi, ihana aihe!

    Minä sytyn liekkeihin visuaalisista jutuista, kuten valokuvaamisesta (vaikken edes ole siinä erityisen haka). On ihanaa etsiä kivoja juttuja, löytää jotain hienoa ja saada se räpsäistyä talteen. Tässä toivoisin kehittyväni huimasti, että saisin ilmaistua juuri sitä mitä haluan (pitkä tie kuljettavana...).

    Sitten sytyn oikeudenmukaisuudesta, ihmisten auttamisesta (edes pienimuotoisesti, mutta tulevaisuudessa haluaisin auttaa niin paljon enemmän) ja luonnosta. Taivaanrannan tuijottelu, haaveilu ja henkisyys ovat tärkeitä juttuja.

    Elämän tarkoituksen ja oman tien pohtiminen ovat tällä hetkellä isossa asemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania juttuja! :) Valokuvaaminen on kyllä mukavaa puuhaa, itse tykkään siinä varsinkin siitä, että jälkeenpäin kuvia katsellessa voi palata niin helposti kaikkiin mukaviin muistoihin. Siksi tykkään kuvata välillä ihan arkisiakin asioita, kun eihän niitä muuten samalla tavalla muista :)

      Poista
  2. Oi vitsi!

    Olisi aivan mahtavaa olla jotenkin urheilun kanssa tekemisissä. Urheilu valmentajana tai personal trainerina. Molemmat vois yhdistää jos omistais oman salin. Mutta haluaisin myös kokeilla kirjoittamista ja kirjoittaa ison sarjan tarinoita. Se olisi mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, ja ainahan on ainakin periaatteessa mahdollista yhdistää nuo molemmat, urheilu ja kirjoittaminen :)

      Poista
  3. Pursuan iloa kun saa ideoita tarinoita, leikitellä sanoilla. Tahtoisin kohdata ihmisiä, kuulla heidän elämästä ja antaa sanojen muodostua tarinoiksi - suuriksi tai pieniksi, mutta tärkeiksi.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kysymys. Pitää todella miettiä tätä :)

    VastaaPoista
  5. Senkin kanssa voi oppia elämään että intohimoja on useampia. Jonkun aikuisen suusta kuultua, että kannattaa tehdä suurimmasta intohimosta harrastus ja toiseksi suurimmasta ammatti. Itse ajattelin tehdä ammatin siitä mitä on helpoin oppia koulussa ja millä tienaa parhaiten.

    VastaaPoista
  6. Ihana aihe, ja hieno blogi sinulla! Nyt vasta eksyin tänne, olikin varmaan niin takoitettu, sillä nyt viime aikoina olekin pohtinut omaa intohimoani, sitä missä minä pursuan iloa! Pohdinnan alla on, mitä sitä tekeekään tässä elämässä ja kuinka sitä omaa intohimoaan käyttää.. Emffi tuossa edellisesä kommentissa onkin kirjoittanut, että intohimosta kannattaisi tehdä ammatti, olen EHDOTTOMASTI sitä mieltä, ehkä jopa siitä suurimmasta. Itse en sitä tehnyt...ja nyt, muttamuttamutta... :)

    VastaaPoista