sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ekstrovertti erityisherkkä

Törmäsin mielenkiintoiseen juttuun erityisherkkien persoonallisuuden piirteistä, erityisesti ulos- ja sisäänpäinsuuntautuneisuudesta. Nekin, joille erityisherkkyyden käsite on tuttu, samaistavat piirteen usein introversioon, sisäänpäinkääntyneisyyteen. On toki havaittu, että jopa 70-75 prosenttia erityisherkistä on myös introvertteja, ja monet erityisherkkyyteen liittyvät piirteet, kuten pienemmässä porukassa viihtyminen ja yksinolon tarve, on helppo tulkita introverttiin persoonallisuuteen liittyviksi. Onneksi (vai valitettavasti) psykologiassa asiat eivät kuitenkaan ole koskaan näin yksinkertaisia: loput 25-30 prosenttia erityisherkistä nimittäin ovat ulospäinsuuntautuneita, mikä voi vaikeuttaa ilmiön ymmärtämistä entisestään ja tuoda näiden ihmisten elämään lisähaasteita.

Kärjistetysti voi sanoa, että ero introverttien ja ekstroverttien välillä on siinä, että ensimmäiset saavat energiaa yksinolosta ja jälkimmäiset vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Introvertti ei luonnollisesti tarkoita ihmisvihaajaa: hänkin voi viihtyä muiden seurassa mutta kokee varsinkin suuressa joukossa olemisen pitemmän päälle kuormittavana. Ekstroverttien erityisherkkyyttä voikin olla vaikea ymmärtää siksi, että siihen sisältyy ristiriita: tällainen ihminen kokee saavansa energiaa ihmisten kanssa olemisesta mutta samaan aikaan kokee sen kuormittavana suuremman ärsyketulvan takia. Joku voisi toki päätellä, että ekstrovertti erityisherkkä onkin todellisuudessa pohjimmiltaan introvertti, mutta mielestäni näin ei suinkaan ole. Olisi yksioikoista ajatella, että kaikki maailman ekstrovertit olisivat samanlaisia - onhan aivan selvää, että ulospäinsuuntautuneisuuden ilmenemiseen vaikuttavat myös muut ihmisen ominaisuudet.

On tärkeää muistaa, että harva ekstroverttikään imee itseensä energiaa kohtaamisista kenen kanssa tahansa. Monet erityisherkät tuntevat enemmän vetoa ns. syvällisiin keskusteluihin kuin small talkiin, ja ekstrovertti erityisherkkäkin kaipaa sellaista seuraa, jossa hän voi olla oma itsensä. Myös erityisherkkien tunteellinen reagointitapa vaikuttaa ulospäinsuuntautuneisuuden ilmenemiseen. Kun ekstrovertti erityisherkkä joutuu tilanteeseen, joka herättää hänessä suuria tunteita, hän voi kokea suurta tarvetta puhua tunteistaan - mikä voi johtaa siihen, että hänet nähdään ylireagoivana. Ekstrovesio ja erityisherkkyys voivatkin olla aika vaikeasti ymmärrettävä ja käsiteltävä yhdistelmä.

Itse olen usein pohtinut, olenko pohjimmiltani introvertti vai ekstrovertti, enkä ole vieläkään siitä täysin selvillä. Kumpikaan ääripää ei tunnu omalta, joten ilmeisesti olen siinä välimaastossa - kuten tietysti suurin osa ihmisistä. Tunnistin kuitenkin jossain määrin itseni ekstrovertin erityisherkän kuvailusta, sillä rakastan uusiin ihmisiin tutustumista ja tunnen usein olevani erityisen elossa hyvässä seurassa, mutta toisaalta ärsykkeitä pursuavat sosiaaliset tilanteet tuntuvat erittäin uuvuttavilta. Olen kova puhumaan, ja jos jokin asia herättää minussa suuria tunteita tai uusia ajatuksia, palan halusta jakaa ne muiden kanssa (tai ainakin sanoa ne ääneen, vaikka muut eivät täysin ymmärtäisikään). Olen selvästi enemmän suuntautunut ihmisiin kuin asioihin, mutta vaikka kykenen small talkiin, en juurikaan nauti siitä.

Kaikissa ihmisissä on ristiriitaisuuksia, ja usein juuri niiden takia emme koe tulevamme ymmärretyiksi tai ymmärtävämme muita. Saatamme kuvitella tietävämme, mitä on olla introvertti tai ekstrovertti, mutta kun kuvaan lisätään kaikki kyseisen ihmisen muut ominaisuudet, emme enää olekaan aivan kartalla. Samoin myös mielenterveyshäiriöistä puhuttaessa ajaudumme helposti ajattelemaan, että kaikki saman diagnoosin saaneet ovat samasta puusta veistettyjä, vaikka esimerkiksi masennuksen ilmenemismuodot vaihtelevat paljonkin ihmisten välillä. Mielestäni on todella hienoa, että erityisherkkyydestä puhutaan, mutta vielä hienompaa olisi, että ottaisimme huomioon myös erityisherkkien yksilöllisyyden. Ihmisten luokittelu on toki käyttökelpoinen apuväline erilaisten ominaisuuksien ymmärtämisessä, mutta kaikki varmasti ymmärtävät, että siinä on myös rajoituksensa. Erityisherkkyyskin on vain yksi enemmän tai vähemmän spesifi ominaisuus muiden joukossa, ja vaikka jakaisimme sen, olemme silti yksilöitä, joilla on erilaisia taustoja, persoonallisuuksia, arvoja ja asenteita.

Kommentit ja kokemukset aiheesta ovat taas kerran erittäin tervetulleita! :)

12 kommenttia:

  1. Kiitos Nanna hyvästä kirjoituksesta - jälleen kerran!:)

    Oon itse miettinyt tätä ihan samaa asiaa ja pähkäillyt sen kanssa, voiko olla luonteeltaan sekä ekstrovertti että erityisherkkä. Sun lailla pidän ihan älyttömästi vuorovaikutuksessa olemisesta ihmisten kanssa, nautin uusiin ihmisiin tutustumisesta ja koen olevani erityisen vahvasti elossa (ja läsnäoleva) sopivassa seurassa. Ehkä juuri siksi myös intensiivinen ja pitkäkestoinen asiakastyö mua myös niin kovin viehättää.:) Toisaalta kolikon toisella puolella on se, että viihdyn erittäin hyvin myös omassa seurassani ja mieluummin olenkin itsekseni kuin ns. huonossa seurassa. Pitkään jatkunut vuorovaikutteisuus alkaa mua yleensä jossain vaiheessa uuvuttaa ja koenkin, että tarvitsen aika paljon sellaista aikaa, jolloin en ole tekemisissä kenenkään kanssa.

    Keskustelu ekstroverttiyden ja erityisherkkyyden yhteensopimisesta ja linkittymisestä olisi kyllä hyvin tervetullutta. Molempiin kun tuppaa liittymään aika vahvoja streotypioita ja määritteitä, jotka kuitenkaan ei sellaisenaan ole aina todenmukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! :) Joo, mulla on ihan sama juttu, että haluan ehdottomasti työskennellä ihmisten kanssa, koska siitä vain yksinkertaisesti saa niin paljon - mutta toisaalta mieluummin tekisin kahdenkeskistä asiakastyötä kuin esimerkiksi ryhmien ohjausta, sillä pidän enemmän sellaisesta vuorovaikutuksesta, jossa voi tosissaan keskittyä toiseen osapuoleen. Ja niinpä, stereotypioita riittää tässäkin asiassa, ja helposti erityisherkkyydestä puhuttaessa (varsinkin valtamediassa) tulee sellainen vaikutelma, että herkät ihmiset ovat kaikki samanlaisia eli yleensä introvertteja, mikä tietysti on ikävä yksinkertaistus.

      Poista
  2. Mielenkiintoista pohdintaa. Itse olen kyllä ihan selkeästi introvertti (ja erityisherkkä), joten en ole tullut kauheasti ajatelleeksi erityisherkkyyttä ekstrovertin kannalta. Minäkin tosin nautin välillä myös sosiaalisesta toiminnasta, mutta se kuitenkin uuvuttaa minut aika nopeasti, myös kahden kesken ilman erityistä ärsyketulvaa, ja tarvitsen ehdottomasti paljon yksinoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toki introverttikin voi välillä nauttia sosiaalisesta toiminnasta, aika harva varmaan haluaa olla aivan koko ajan yksin :) Tärkeintä onkin tietää, mikä itselle sopii ja toimia sen mukaan :)

      Poista
  3. Oletko koskaan tutustunut Myers-Briggsin persoonallisuustyyppeihin? Netissä on paljon testejä, joiden avulla voi löytää oman persoonallisuustyyppinsä, ja vaikka itse suhtaudun kaikenlaisiin testeihin erittäin suurella varauksella, tulos oli pelottavan osuva, ja opin itsestäni taas jotain uutta. Itse kokeilin tätä testiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, onhan ne tuttuja. Itsekin suhtaudun erittäin varauksella kaikenlaisiin persoonallisuustesteihin, eikä tietenkään mikään testi voi kattaa koko ihmisen persoonaa, mutta kyllä niistä voi silti jotain itsestään oppia :) Omallakin kohdalla tuon testin tulos on aika osuva, joskaan ei yllättävä.

      Poista
  4. Tuo oli piristävää luettavaa ja erilaista. Kiitos

    VastaaPoista
  5. Ystävien kanssa kerran mietitiiin intro- ja ekstroverttiyttä ja tulimme siihen tulokseen että muut kaveriporukasta olivat introverttejä paitsi minä. En ole koskaan pitänyt itseäni ekstroverttinä, mutten osannut sitä mitenkään perustellusti kieltääkään. Siksi pidänkin itseäni enemmänkin epäonnistuneena ekstroverttinä.
    Olen aina halajanut yhtä sosiaalista ja menevää seuraa kuin ekstrovertti tutuillani, mutta sellainen seura saa minut yhtä energiseksi kuin burasell-pupu. Vaikka nautin silloin seurasta, tuntuu kuin oisin juonut 2 tölkkiä energiajuomaa yhteen putkeen (en ole kyllä kokeillut) ja tilanne tuntuu niin ahdistavalta että haluaisin pois jonnekkin hiljaiseen yksinäisyyteen.
    Olen tuntenut erityisherkän ihmisen kuvaavan minua, mutta introvertin en.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun törmäsin tähän kirjoitukseen. Testeihin suhtaudun itsekin epöileväisesti, mutta tein kerra jonkun erityisherkän testin koska olin varma etten minä, puhelias ja selvääkin selvempi extrovertti oisi olla erityishermkä. Täydet pisteet tuli, ja olin ihmeissäni.
    Mut tää kirjoitus selvitti sen mitä olen hiljaa epäillytkin, myös extrovertti voi olla erityisherkkä.
    Vanhemmiten olen alkanut suojata itseäni yhä enempi ja vetäytyä omiin olohin, mutta siinä alan masentua jos se on ihan jatkuvaa...
    Pinnallisessa keskustelussa olen huono. Ja akilleen kantapääni on liiallinen puhuminen ja asiat innostavat minua usein mitä monimutkaisimpiin lisäasioihin, ja se on varmaan toisista myös rasittavaa.
    No kuis vaan mut kiitti ♡

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun törmäsin tähän kirjoitukseen. Testeihin suhtaudun itsekin epöileväisesti, mutta tein kerra jonkun erityisherkän testin koska olin varma etten minä, puhelias ja selvääkin selvempi extrovertti oisi olla erityishermkä. Täydet pisteet tuli, ja olin ihmeissäni.
    Mut tää kirjoitus selvitti sen mitä olen hiljaa epäillytkin, myös extrovertti voi olla erityisherkkä.
    Vanhemmiten olen alkanut suojata itseäni yhä enempi ja vetäytyä omiin olohin, mutta siinä alan masentua jos se on ihan jatkuvaa...
    Pinnallisessa keskustelussa olen huono. Ja akilleen kantapääni on liiallinen puhuminen ja asiat innostavat minua usein mitä monimutkaisimpiin lisäasioihin, ja se on varmaan toisista myös rasittavaa.
    No kuis vaan mut kiitti ♡

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä kirjoituksesta! Oli avartava näkökulma.
    Olen yleensä pitänyt itseäni herkkänä ja melko intorverttina ihmisenä, mutta olenkin saattanut kääntyä sisäänpäin osittain siksi, että koen, ettei minua ymmärretä.

    Nuorempana muistan avoimesti kertoneeni tunteistani ja muistan saaneeni kummaksuvaa kohteltelua osakseni. Nykyään kai suljen enemmän sisälleni ja olen oppinut esittämään "normaalia".

    Usein koen voimaantuvani yhteisöllisyydestä. SIlloin kun koen siinä seurassa saavani olla vapaasti oma itseni ja uskallan ottaa rennosti. Toisinaan seura, jossa oleminen on hyvin väkinäistä kuormittaa minua paljon. Saan voimaa myös yksin olemisesta, mutten tarvitse yksinoloa niin paljoa kuin nyt saan osakseni. Liiallinen yksinolo tukahduttaa minua. Yhteisöllisyyden tarve on minulla voimakas.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista