maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu on täällä!

Blogi jää nyt ainakin viikoksi joululomalle, sillä tulevina päivinä aion keskittyä löhöilyyn, herkutteluun, leffoihin, lukemiseen, musiikkiin ja ennen kaikkea ajan viettämiseen perheen ja ystävien kanssa. Hektisen ja ahdistavan syksyn jälkeen totaalilepo on tarpeen, ja minulle se tarkoittaa ennen kaikkea lepoa liiasta ajattelusta. Jouluna ja varsinkin niinä muutamina päivinä ennen uuden vuoden alkua aika tuntuu lähes pysähtyvän, niin joulua edeltävä kuin sen jälkeinenkin arki tuntuu kuin kaukaiselta unelta, ja todellisuudentaju on ainakin meikäläisellä hieman vinksahtanut. Joskus tuo pysähtyneisyys tuntui ahdistavalta ja tylsältä, mutta nykyään se on niitä asioita, joita joulussa eniten rakastan - tietysti herkän ja kauniin tunnelman sekä läheisten kanssa yhdessäolon ohella.

Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille lukijoille! Palaillaan ensi vuoden puolella :)

P.S. Tässä vielä hieman jouluista musiikkia, joka kelpaa minunkin nirsoille korvilleni:


1 kommentti:

  1. Ihanaa joulua sinulle ja mitä parhainta uutta vuotta 2014! :)

    VastaaPoista