sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tasapainosta

Viime päivinä olen pohtinut paljon henkistä tasapainoa - ehkä siksi, että omani on niin horjuva. Eilen illalla itkin tuntikausia pystymättä keskittymään mihinkään järjelliseen toimintaan, ja tänään olen ehtinyt jo olla onneni kukkuloilla upean sään, kivojen kirppislöytöjen ja illalla ohjelmassa olevan balettitunnin ansiosta. Minulle on sanottu, että kannattaisi olla tasaisempi, mutta ongelmani on se, etten ole varma, haluanko: pelkään, että pahimpien angstihetkien mukana katoaisivat myös ne hetkelliset, lähes ylitsevuotavat positiiviset tunteet, joista niin kovasti nautin. Kuvittelen, että huippuhetket ja aallonpohjat kuuluvat erottamattomasti yhteen ainakin omalla kohdallani. Kuitenkin tasaisesti tuntevat tyypit vaikuttavat usein onnellisemmilta kuin kaltaiseni vuoristoratatunteilijat. Jonkinlainen mielenrauha olisi varmasti hyvä löytää, sellainen perusturvallisuuden tunne, joka ei katoaisi minnekään huonoinakaan hetkinä. Joskus pelkään, että laidasta toiseen heilahteleva luonteeni karkottaa rakastamani ihmiset luotani, tai että kukaan ei voisi täysipainoisesti rakastaa minua sen takia. En aina tiedä, haluanko olla "oma itseni" vai joku tasapainoisempi, joku ehjä ja kokonainen, joka tietää, kuka on. Mutta mistä tasapainon voisi löytää?


Fotos de la biografía | via Facebook 

4 kommenttia:

  1. Mutta eikö kaikkien tunteiden kokeminen voimakkaasti kuulu herkkyyteen? Ei kai herkkyys nyt sentään henkistä epätasapainoisuutta voi tarkoittaa.

    VastaaPoista
  2. Mielummin paljon tunneskaalaa kuin yksi jumittava tunne tai täysin pelkkää "ihan kiva"-tunnetta :) Taidan olla aikalailla samalainen kuin sinä. Mun päätunne elämässä on järkyttävän vahva positiivisuus ja välillä sit kunnolla riman ali mennään :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, kuuluhan se, enkä tietenkään väitä, että herkät ihmiset olisivat jotenkin päästään vialla. Voin puhua vain omasta puolestani tässä asiassa, ja minulla ei ainakaan juuri nyt ole kovin tasapainoinen olotila :/

    Sirpale, ihanaa, että sulla on se vahva positiivisuus päätunne elämässä! Toivottavasti itsekin pääsisin vielä joskus siihen, kun minulla niitä rimanalituksia tulee valitettavan usein ja ne saattavat kestääkin jonkin aikaa..

    VastaaPoista
  4. Mä näen niin itseni tässä tekstissä. Myös mä elän tavallaan kahden tulen välissä; sen, joka painaa maahan milloin mistäkin syystä ja se, joka johtaa juurikin siihen iki-ihanaan, ylitsevuotavaan onnen ja innostuksen tunteeseen. Mutta minun on myönnettävä, että mielummin tunnen asiat voimakkaasti, kuin vain tyydyn siihen sellaiseen "hälläväliä"-tunteeseen. Toki haluaisin että herkkyyteni vähenisi enkä aina masentuisi niin kamalasti esim. jos on tylsää. Mutta minäkään en halua menettää niitä luovuuden ja innokkuuden puuskia, joiden aikana tuntuu että pystyn mihin vain. Ja silloin yleensä saankin valtavasti aikaan, ja pää pursuaa uusia ideoita ja unelmia. Siitä tunteesta en vain halua luopua.

    Elämässä pitäisi unohtaa se, mitä muut odottavat. Pitäisi pystyä vain olemaan oma itsensä, hyväksyä tapansa tuntea. Tietenkään se ei aina ole yhtä helposti tehty kuin sanottu :)

    VastaaPoista